Erektion kesto

Kuinka pitkään miehen erektio voi kestää? Yhdyntä pitäisi saada valmiiksi, ennen kuin erektio katoaa.

Vastaus

Erektion kesto on yksilöllistä ja se vaihtelee paljon.

Erektion kestoon vaikuttavat monenlaiset asiat, kuten ikä, terveys ja tunteet.

Esimerkiksi jännittäminen, paineet ja huolet voivat vaikuttaa erektion kestoon.

Erektio voi kadota esimerkiksi siksi, että yhdyntä jännittää. Silloin voi auttaa, kun juttelee asiasta kumppanin kanssa.

Asiasta voi jutella myös seksuaaliterapeutin kanssa.

Erektiohäiriöiden hoitoon on saatavilla myös lääkkeitä ja hoitoja, joista voi keskustella lääkärin kanssa.

Seksi on paljon muutakin kuin yhdyntää. Seksi voi olla esimerkiksi kehon ja sukuelimien hyväilyä käsillä, suulla tai seksivälineellä.