Seksihalut

Hei

Olisin halunnut tietää, miksi miehellä seisoo kikkeli jäykkänä jatkuvasti? Seksihalut itsetyydyttämään. Sinkku, eikä ole naista.

Vastaus

Hei

Penis voi jäykistyä eli mennä erektioon monestakin syystä ja välillä ihan itsestään ilman varsinaista syytä. Se on ihan tavallista peniksen toimintaa, eikä sitä tarvitse säikähtää.

Erektio voi tulla esimerkiksi kiihottavista ajatuksista tai kosketuksesta.

Joskus erektio tulee, vaikka et olisi kiihottunutkaan. Erektio laskeutuu, jos ajattelet muita asioita.

Seksihalutkin ovat tavallisia. Voit tyydyttää itseäsi koskettelemalla penistä ja hieromalla sitä edestakaisin liikkein.

Itsetyydytys on tavallista ja sallittua, mutta sitä ei kannata tehdä monta kertaa päivässä.

Itsetyydytys tehdään aina omassa rauhassa, vaikka omassa huoneessa, ei julkisilla paikoilla.