Kannabis

Kannabis on kasvi, josta valmistetaan huumausainetta. Lue, miten kannabis vaikuttaa ja miten kannabiksesta voi kieltäytyä.

Kannabista poltetaan

Kannabiksesta valmistetaan huumausainetta.

Marihuana ja hasis ovat kannabiksen eri muotoja.

Kannabista käytetään monin eri tavoin. Kannabista poltetaan esimerkiksi sätkässä ja piipulla.

Kannabis vaikuttaa monin tavoin

Kannabis vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin.

Kannabiksen vaikutukset riippuvat myös siitä

  • kuinka paljon kannabista on kerralla polttanut
  • kuinka kauan kannabista on käyttänyt.

Jotkut ihmiset käyttävät kannabista, koska heille tulee siitä hyvä ja rento olo.

Toisille ihmisille kannabis aiheuttaa ahdistusta, pelkoja ja sekavuutta.

Kannabis aiheuttaa myös lieviä harhoja. Se heikentää ajan ja paikan tajua sekä nopeuden ja etäisyyden tajua. Siksi kannabista käyttänyt ihminen voi joutua esimerkiksi onnettomuuteen.

Kannabis voi aiheuttaa myös psykoosin.

Kannabiksen pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa vakavia mielenterveyden ongelmia. Ihminen voi esimerkiksi masentua ja ahdistua.

Kannabiksen polttaminen vahingoittaa keuhkoja. Se voi aiheuttaa myös syövän tai sydänsairauksia.

Pohdi: Miten sinä rentoudut?

Kannabis on erityisen haitallista nuorille

Suurin osa nuorista ei ole kokeillut kannabista.

Usein kannabista käyttävät ne nuoret, jotka juovat myös paljon alkoholia. Nuoret saattavat kokeilla kannabista, kun he ovat humalassa.

Nuoret voivat luulla, että kannabiksen käyttö on hienoa.

Nuoret voivat myös luulla, että kannabiksen käyttö ei ole haitallista.

Kannabis on haitallisempaa nuorille kuin aikuisille. Nuoren aivot kehittyvät. Kannabis voi häiritä nuoren aivojen kehitystä.

Pohdi:

  • Käyttävätkö sinun kaverisi kannabista?
  • Mitä teet, jos kaverisi polttaa kannabista?

Kannabis aiheuttaa riippuvuutta

Jotkut ihmiset käyttävät kannabista, koska siitä tulee heille hyvä olo.

Jos kannabista käyttää usein, siitä tulee riippuvaiseksi. Silloin tuntuu, että on pakko käyttää kannabista.

Jos kannabiksesta riippuvainen ihminen ei saa kannabista, hänelle tulee vieroitusoireita.

Vieroitusoireita ovat esimerkiksi

  • unettomuus
  • ruokahalun puute
  • hikoilu
  • levoton olo.

Riippuvuus kannabikseen syntyy helpommin nuorelle kuin aikuiselle.

Kannabis on lailla kielletty

Ihmisiä halutaan suojella kannabiksen haitoilta.

Siksi Suomen laki kieltää kannabiksen

  • käytön
  • kasvatuksen
  • myynnin
  • hallussapidon
  • tarjoamisen kaverille.

Jos nuori tai aikuinen jää kiinni kannabiksen käytöstä, hän voi saada sakkoja.

Koska kannabiksen käyttö on rikos, siitä tulee myös merkintä poliisin rekisteriin. Merkintä voi vaikeuttaa pääsyä työhön tai opiskelemaan.

Pohdi:

  • Mitä kannabiksen kokeilemisesta voi seurata?
  • Mitä haittaa kannabiksen käytöstä on?
  • Mitä teet, jos sinulle tarjotaan kannabista?

Kieltäydy kannabiksesta

Joku saattaa tarjota sinulle kannabista.

Kannabiksesta pitää aina kieltäytyä. Kannabiksen käyttö on rikos.

Kieltäytyminen voi kuitenkin tuntua vaikealta.

Jos joku tarjoaa sinulle kannabista, sano rohkeasti “ei kiitos”.

Jos joku tarjoaa sinulle kannabista, juttele asiasta luotettavan aikuisen kanssa. Voit puhua asiasta vaikkapa opettajan, ohjaajan tai vanhemman kanssa.

Älä vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka käyttävät kannabista.

Mene vain sellaisiin juhliin, joissa ei käytetä kannabista.

Pohdi:

  • Onko joku tarjonnut sinulle kannabista?
  • Miten voit kieltäytyä kannabiksesta?

Apua saa monesta paikasta

Kannabiksen käytön lopettaminen voi olla vaikeaa. Siihen kannattaa pyytää apua.

Apua saa esimerkiksi

  • koulun terveydenhoitajalta
  • terveysasemalta
  • nuorisoasemalta.

Apua saa myös EHYT ry:n Päihdeneuvonnasta numerosta 0800 900 45.

Päihdeneuvontaan voi soittaa nimettömänä ja mihin aikaan tahansa. Soittaminen ei maksa mitään.

Teksti: Selvis-hanke, 2021

Kuvat: Istock

Lähteet ja lisätietoa: