Julkilausuma itsemääräämisestä

1.-7. joulukuuta vietetään kehitysvammaisten ihmisten viikkoa.

Viikolla juhlitaan itsemääräämisoikeutta eli oikeutta päättää itse omista asioista.

Hyvinkään Sankarit ovat tehneet julkilausuman itsemääräämisoikeudesta.

Jokaisella on oikeus päättää itse asioista

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tehdä omia päätöksiä ja hallita omaa elämäänsä.

Itsemääräämisoikeus liittyy moniin eri asioihin. Voi päättää missä asuu, mitä syö, mihin aikaan menee nukkumaan ja mitä tekee vapaa-ajallaan ystävien tai avustajan kanssa.

Oman rahankäytön päätökset kuuluvat itsemääräämisoikeuteen. Edunvalvojan tehtävä on tukea päätöksenteossa tarjoamalla tarvittavaa tietoa.

Itsemääräämisoikeutta pitää kunnioittaa henkilökohtaisten asioiden, kuten esimerkiksi terveystietojen säilyttämisessä
yksilön omana tietona. Yksityisyyden kunnioittaminen on tärkeä osa itsemääräämisoikeutta.

Parhaiten itsemääräämisoikeus toteutuu silloin, kun ohjaajat tai tukihenkilöt kuuntelevat ja kunnioittavat meitä. On tärkeää,
että ohjaajilla on tarpeeksi aikaa ja he eivät ole liian kiireisiä,
jotta he voivat tarjota tukea päätöksentekoon.

Ohjaajia pitää perehdyttää itsemääräämisoikeuteen liittyvissä asioissa.

Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, ja kaikkien mielipiteitä tulisi kunnioittaa.

On myös tärkeää huomata, että kaikki eivät välttämättä pysty puolustamaan itseään tai ilmaisemaan mielipiteitään. Siksi meidän muiden tulee auttaa ja tukea niitä, jotka tarvitsevat apua.

Julkilausuman tekijät: Hyvinkään Sankarit, Me Itse -ryhmä, 2024

Lue lisää: Vammaisten oikeudet