Tietoa lemmikeistä

Hyvinvoivasta lemmikistä on paljon iloa omistajalleen. Lemmikit tarvitsevat säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa, jotta ne voivat hyvin ja pysyvät terveinä.

Koira tarvitsee paljon hoitoa

Koira katsoo kameraan.Jokainen koira on omanlaisensa ja tarvitsee omanlaistaan hoitoa. Koiran tarpeisiin vaikuttaa sen rotu tai rodut, jos koira on sekarotuinen.

Toiset koirat tarvitsevat joka päivä paljon liikuntaa ja tekemistä. Toiset koirat tarvitsevat enemmän ihmisten seuraa.

Jokainen koira tarvitsee

  • laadukasta ruokaa
  • liikuntaa ja mielekästä tekemistä
  • ihmisten ja muiden koirien seuraa
  • turkin, kynsien, korvien ja hampaiden hoitoa
  • terveydenhoitoa (säännölliset käynnit eläinlääkärillä)
  • lepoa ja omaa rauhaa
  • kouluttamista.

Koira pitää ulkoiluttaa kolme kertaa päivässä. Liikunnan lisäksi koira tarvitsee seuraa ja tekemistä myös sisällä.

Koiraa ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin. Siksi koiralla pitää olla hoitaja esimerkiksi matkojen ajaksi.

Koiralle pitää opettaa, miten sen pitää käyttäytyä. Kouluttaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Koiran omistaminen ei ole halpaa. Rahaa kuuluu koiran ruokiin, tarvikkeisiin ja eläinlääkärillä käynteihin.

Koirat elävät 10–15 vuotta.

Kissa voi elää 20 vuotta

Kissat ovat luonteeltaan erilaisia. Toiset kissat ovat rajuja ja leikkisiä, toiset rauhallisia ja hellyydenkipeitä.

Kissa tarvitsee

  • laadukasta ruokaa
  • liikuntaa ja leikkiä
  • seuraa
  • omaa rauhaa
  • säännöllistä eläinlääkärin hoitoa.

Kissaa ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin. Siksi kissalla pitää olla hoitaja esimerkiksi matkojen ajaksi.

Kissa viihtyy toisen kissan seurassa. Jos kissa joutuu olemaan päivät yksin, kannattaa sille ottaa toinen kissa kaveriksi.

Kissa voi elää 15–20 vuotta.

Kani tarvitsee tilaa

Kanit ovat seurallisia ja liikkuvaisia. Kanit pitävät jyrsimisestä ja kaivamisesta.

Kani tarvitsee tilavan häkin, jossa sillä on piilopaikkoja. Lisäksi kanin pitää päästää loikkimaan vapaana joka päivä.

Kanilla olisi hyvä olla kaverina toinen kani. Lisäksi kani viihtyy ihmisten seurassa. Useimmat kanit eivät kuitenkaan viihdy sylissä.

Koska kani on luonnostaan arka ja rauhallinen eläin, se ei pidä äkkinäisistä liikkeistä tai kovista äänistä.

Kanit tarvitsevat oikeanlaista ruokaa, jotta ne pysyvät terveinä.

Kanin häkki on siivottava joka päivä.

Kani elää 5–8 vuotta.

Marsut syövät paljon

Mustavalkoinen marsu.Marsu on seurallinen eläin. Siksi sillä on hyvä olla kaverina toinen marsu.

Yksinäisen marsun kanssa täytyy seurustella paljon. Usein marsu kiintyykin omistajaansa syvästi.

Marsuilla on hauras luusto ja ne ovat hyvin säikkyjä, siksi niitä pitää käsitellä varovasti ja rauhallisesti.

Marsu sairastuu helposti, jos sen ruoka ei ole laadukasta. Marsun perusruokaa on kuiva heinä. Lisäksi marsulle pitää antaa joka päivä C-vitamiinia. Koska marsu syö paljon, sen ruoka voi tulla kalliiksi.

Yleensä kauppojen häkit ovat marsuille liian pieniä. Marsulle on helppo tehdä aitaus, jonka pohjalla on muovi.

Marsut sotkevat enemmän kuin monet muut jyrsijät. Siksi niiden häkki tai aitaus pitää siivota usein.

Marsu elää 5–8 vuotta.

Kääpiöhamsteri tykkää kaivaa

Kääpiöhamstereita on useita lajeja. Moni kääpiöhamsteri viihtyy ilman toisen hamsterin seuraa.

Kääpiöhamsteri pitää kaivamisesta. Se tarvitsee tilavan häkin tai terraarion, jossa on paksu kerros puruja ja hiekkakuppi.

Hamsterit ovat siistejä, joten häkkiä tai terraariota ei tarvitse puhdistaa kovin usein. Hiekkakuppi pitää puhdistaa päivittäin.

Kääpiöhamsteri elää 2–3 vuotta.

Kesyrotta tarvitsee tekemistä

Kesyrotta on älykäs eläin. Se oppii helposti uusia asioita ja kesyyntyy nopeasti.

Kesyrotta tarvitsee ison häkin, jossa on monenlaista tekemistä. Rotan pitää päästä liikkumaan myös vapaana.

Rotta on seurallinen eläin. Siksi sillä pitäisi olla kaverina toinen rotta.

Rotta elää 2–3 vuotta.

Hiiret kesyyntyvät helposti

Hiiri syö siementä.Hiiret ovat vikkeliä ja ne liikkuvat yleensä hämärässä. Hiiret kesyyntyvät helposti.

Hiiri ei viihdy yksin, vaan se tarvitsee seurakseen muita hiiriä.

Hiiri viihtyy häkissä, jossa on

  • reilusti tilaa
  • juoksupyörä
  • tunneleita
  • pesäkoppi
  • paljon kutterinpurua tai höylänlastuja
  • pehmeää paperia.

Häkki pitää siivota säännöllisesti. Vaikka häkin siivoaa usein, se ei poista hiiren virtsasta lähtevää voimakasta hajua.

Hiiret elävät noin kaksi vuotta.

Undulaatit tarvitsevat toistensa seuraa

Undulaatit ovat vilkkaita ja seurallisia. Siksi niitä pitää olla vähintään kaksi.

Undulaatit tarvitsevat ison häkin, jossa ne pääsevät lentämään. Lisäksi häkissä pitää olla leluja ja keinuja.

Undulaatin pitää päästä lentämään myös vapaana mahdollisimman usein. Jos undulaatti ei pääse lentelemään, se lihoo ja sairastuu.

Iloiset undulaatit sirkuttavat äänekkäästi.

Undulaatit elävät 8–15 vuotta.

Akvaariokalat elävät vuosia

Akvaariokalat vaativat säännöllistä hoitoa. Akvaario on pidettävä puhtaana ja kalat ruokittava.

Hyvissä oloissa pienet akvaariokalat elävät vähintään kaksi vuotta. Isommat kalat elävät jopa 10-20 vuotta.

Kaloja ei saa pitää pyöreässä kalamaljassa. Pienen maljan vesi pilaantuu helposti.

Teksti: Jenni Sipilä
Kuvat: Unsplash
Lähde: Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY (sey.fi)