Äidilläni on ennakkoluuloja

Hei! 69 vuotta vanhalla äidilläni on ennakkoluuloja vammaisten koulunkäyntiä kohtaan.

Äitini mukaan vammainen ei voi käydä koulua eikä oppia mitään, vaikka hänellä olisi vain lievä kehitysvamma, kuulovamma tai näkövamma. Hänen mukaansa esimerkiksi kuuroa, sokeaa, cp-vammaista, kehitysvammaista tai muutenkaan vammaista ei voida opettaa.

Miten saan äitini uskomaan, että vammaisetkin pääsevät nykyaikana kouluun, vaikka hänen lapsuudessaan niin ei ollut. Entä miten saan äitini uskomaan, että kehitysvammainenkin voi oppia lukemaan tai kirjoittamaan?

Vastaus:

Kiitos kysymyksestäsi. Jouduin lyhentämään sitä hieman.

Joskus ihmisten mielipiteisiin on vaikea vaikuttaa. Koulunkäynti on muuttunut paljon siitä, kun äitisi oli koululainen.

Kaikki ihmiset oppivat eri tavalla. Toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Jokainen pystyy oppimaan asioita, kun hänellä on siihen sopiva ympäristö ja sopivat välineet.

Ihmisellä voi olla jokin vamma tai sairaus, jonka vuoksi hän tarvitsee apua ja tukea koulunkäynnissä. Silloin koulussa mietitään, millaista apua henkilö tarvitsee ja miten apu järjestetään.

Ihmisillä on myös erilaisia taitoja ja vahvuuksia. Vaikka ei olisi hyvä vaikkapa matematiikassa tai kirjoittamisessa, on hyvä jossain muussa asiassa.