Ennakkoluulot kehitysvammaisuudesta

Miksi ihmisillä voi olla nykyaikana erilaisia tietämättömyydestä johtuvia ennakkoluuloja kehitysvammaisuudesta? Joskus ennen vanhaan sen tietämättömyyden ehkä ymmärsi, kun ei ollut paljon tietoa saatavilla. Mutta nykyään tiedon hankkiminen kehitysvammaisuudesta on todella helppoa. Kirjoittaa vain Googleen hakusanaksi “kehitysvamma” tai käy lainaamassa kirjastosta kehitysvammaisuutta käsitteleviä kirjoja.

Vastaus:

Hyvä ja vaikea kysymys! Ennakkoluulot tosiaan johtuvat yleensä tietämättömyydestä. Kun emme tiedä jostain asiasta tarpeeksi, joudumme arvailemaan. Ennakkoluulot kohdistuvatkin usein ihmisiin tai ihmisryhmiin, joita emme tunne.

Todennäköisesti meillä kaikilla on ennakkoluuloja. Ennakkoluulot ovat usein tiedostamattomia eli emme edes tiedä, että meillä on ennakkoluuloja.

Usein meillä on ennakkoluuloja sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin me itse olemme. Toisten ihmisten erilaisuus voi pelottaa meitä. Meillä voi olla epävarma olo, koska emme tiedä miten erilaisten ihmisten kanssa pitäisi käyttäytyä.

Omista ennakkoluuloista voi päästä eroon, jos haluaa. Juuri kuten sinäkin kirjoitit, vieraasta asiasta voi etsiä tietoa vaikkapa kirjoista tai netistä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki mitä netissä kirjoitetaan, ei pidä paikkaansa. Monet jakavat ennakkoluulojaan juuri netin kautta.

Omiin ennakkoluuloihin voi auttaa sekin, että tutustuu itseensä ja oppii arvostamaan erilaisia puolia itsessään. Usein meitä pelottaa toisissa ihmisissä sellaiset piireet ja asiat, joita emme hyväksy itsessämme.

Mielestäni hyvä tapa päästä eroon ennakkoluuloista kehitysvammaisuutta kohtaan on tutustua kehitysvammaiseen ihmiseen.