Haluaisin parantaa vammaisten asemaa

Haluaisin olla mukana parantamassa vammaisten ihmisten asemaa yhteiskunnassamme, koska olen itsekin vammainen. Miten voisin toteuttaa tämän toiveen? Minusta on sanottu, että olen hyvä kirjoittamaan ja minusta osaisin parantaa vammaisten asemaa paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla. Miten se onnistuisi? Minua tosin vähän huolettaa, että otetaanko minut tosissaan, kun olen kuullut, että joiden vammaisten kirjoituksista sanotaan, että ne eivät voi olla heidän kirjoittamiaan.

Vastaus:

Kirjoittaminen omista kokemuksista ja ajatuksista on hyvä tapa vaikuttaa vammaisten asemaan. Voisit alkaa kirjoittamaan esimerkiksi blogia.

Blogi on päiväkirjan tapainen verkkosivu, johon yksi tai useampi henkilö kirjoittaa säännöllisesti.

Yleensä blogin kirjoittajat kertovat itseään kiinnostavista ajankohtaisista asioista. Blogeja voi perustaa myös eri aiheiden ympärille. Aiheena voi olla esimerkiksi vammaisten ihmisten asema.

Näillä Vernerin selkokielisillä sivuilla kehitysvammaiset ihmiset voivat kirjoittaa blogia.

Jos sinulla on kehitysvamma ja haluaisit kirjoittaa blogia näillä Vernerin selkosivuilla, kirjoita sähköpostia Vernerin työntekijöille osoitteeseen verneri(at)verneri.net.