Oppiiko kissa asioita?

Meillä oli koira kun olin lapsi. Nyt minä haluaisin omaan kotiin kissan, kun muutan. Haluaisin opettaa sen tottelemaan asioita, kuten että minun sängylle, ruokapöydälle tai sohvalle ei saa mennä.

Minulle nauretaan kun kerron ihmisille kissan opettamisesta ja sanotaan, että kissa tekee mitä tahtoo. Onko totta se, mitä sanotaan, että kissa ei opi asioita, vaikka se meidän koira oppi?

Tiedän, että kissa on eri eläin kuin koira, mutta ihmettelen, että miksi kissa ei muka oppisi.

Vastaus

Hei

Kyllä kissallekin voi opettaa asioista. Kissa kuitenkin oppii eri tavalla kuin koira ja kissaa pitää opettaa eri tavalla kuin koiraa.

Kissan opettaminen perustuu suostutteluun.

Jos kissa on esimerkiksi hyppäämässä sängylle, sen voi houkutella pois sängyn luota esimerkiksi herkulla.