Uteliaisuus

Mikä voi olla ihmisellä, joka on hirveän utelias toisten asioista?

Hän koko ajan kyselee kaikki mahdolliset asiat toisten ihmisten asioista ihmiseltä itseltään ja kaikilta muitakin ihmisiltä kyselee toisten asioista.

Hoitajilta ja toisilta asukkailta kyselee koko ajan muiden asukkaiden ja hoitajien asioita, vaikka hänelle koko ajan sanotaan, että ne eivät kuulu hänelle.

Silti hän jankuttaa kysymyksiä koko ajan ja silti hän itse pelkää koko ajan, että toiset puhuvat hänen asioistaan. Jatkuvasti on kyselemässä, että puhuvatko toiset hänestä ja jankuttaa, että ei niin saa tehdä.

Kuitenkin itse koko ajan yrittää saada kaikki muiden asiat tietoonsa.

Vastaus

Hei

Me ihmiset olemme uteliaita. Uteliaisuus on tärkeä piirre. Uteliaisuutta tarvitaan esimerkiksi oppimiseen. Ihminen oppii usein seuraamalla muiden tekemisiä.

Joskus muiden asioiden kysely voi johtua siitä, että kysyjällä on turvaton olo. Hän voi olla jatkuvasti huolissaan ja peloissaan siitä, mitä tapahtuu. Hän voi yrittää hallita vaikeita tunteitaan kyselemällä muiden asioista ja yrittämällä hallita ihmisiä ympärillään.

Jos joku kyselee paljon, hän ei tee sitä kiusallaan. Hän ei todennäköisesti voi kyselemiselle itse mitään.

Siksi asiasta ei kannata suuttua tai sanoa kyselijälle rumasti.

Meillä kaikilla on omat keinomme ja tapamme selvitä vaikeiden tunteiden kanssa.