Huono ihmissuhteissa

En ymmärrä ihmissuhteita ollenkaan, enkä sitä, että miten niissä toimitaan. En ollenkaan osaa olla kenenkään ystävä tai kaveri, eikä kukaan tykkää minusta siksi. Kaikkien mielestä olen tyhmä, itsekäs ja huono. En ymmärrä ihmisten ajatuksia, enkä tunteita ollenkaan, enkä edes omia tunteitani.

Miten voisin olla parempi ihmissuhteissa vai pitääkö minun olla koko loppuelämä mieluiten kokonaan yksin ilman muita ihmisiä?

Etten olisi ihmisten elämässä mukana ollenkaan.

Vastaus

Hei

Uskot, että et ymmärrä ihmissuhteita ollenkaan.

Jos tiukasti uskoo johonkin, se alkaa myös toteutua.

Tuleeko mieleesi poikkeus eli hetki, jolloin sinulla olikin mukavaa yhdessä jonkun kanssa? Mitä siinä hetkessä tapahtui?

Ihmissuhteet ovat vaikeita monille.

Sinä kuitenkin osaat kirjoittaa ihmissuhteista hyvin. Tunnistat myös hyvin vaikeutesi ja haluat oppia. Olet siis jo pitkällä.

Ihmissuhteita on vaikea oppia yksin. Siksi asiasta kannattaa jutella luotettavan ihmisen kanssa. Esimerkiksi psykologit voivat auttaa ihmissuhteissa.

Ihmissuhteita voi oppia. Mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.