Kehitysvammaisten Tukiliitto ja ystävät

Hei

Minun äitini sanoi, että sieltä Kehitysvammaisten Tukiliitosta ei voi saada samankaltaisia ystäviä kuin minä, koska se toimisto on Tampereella. Sieltä Kehitysvammaisten Tukiliitosta sanottiin niin minun äidille. Onko asia totta, oikeasti, eikä ole mitään väärinkäsityksiä?

Vastaus

Hei

Kehitysvammaisten Tukiliiton toimisto on Tampereella. Mutta Kehitysvammaisten Tukiliittoon kuuluu myös paikallisia yhdistyksiä eri puolella Suomea. Nämä paikalliset yhdistykset järjestävät monenlaista toimintaa.

Esimerkiksi Kehitysvammatuki 57 -yhdistys järjestää Ystävätupa-toimintaa Helsingissä.

Ystävätupa on kohtaamispaikka kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille.

Ystävätuvalla voit esimerkiksi

  • tavata kavereita
  • pelata biljardia ja muita pelejä
  • laulaa karaokea.

Ystävätuvalla myydään kahvia, pullaa ja pientä suolaista.

Ystävätuvalla on paikalla aina kaksi vastuuohjaajaa. Olet tervetullut myös oman avustajan kanssa.

Ystävätupa on auki keskiviikkoisin kello 14–19 ja
sunnuntaisin kello 13–16.

Ystävätuvalle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Voit kuitenkin soittaa Ystävätuvalle aukioloaikoina. Ystävätuvan numero on 0400 413 478.

Ystävätuvan osoite:

Läntinen Brahenkatu 2
Helsinki
4. kerros

Lue lisää Kehitysvammatuki 57:n sivuilta (kvtuki57.fi)