Turhasta syyttäminen

Moi Kerttu

Mun tyttöystävä syyttää mua turhaan kaikesta sellaisesta, mitä mä en ole edes tehnyt. Tää ei ole enää kivaa.

Vastaus

Moi

Kurja kuulla, että teillä on ollut riitaa tyttöystävän kanssa.

Riidat kuuluvat ihmissuhteisiin. Seurustelukumppanit riitelevät välillä.

Riita syntyy usein silloin, kun kaksi ihmistä ovat jostain asiasta eri mieltä.

Riitely voi herättää monenlaisia tunteita:

  • vihaa
  • suuttumusta
  • pelkoa
  • epävarmuutta
  • huolta
  • surua.

Kaikenlaisille tunteille kannattaa antaa aikaa. Tunteita ei tarvitse pelätä. Ne menevät aina ohi.

Riitely ei ole paha asia tai väärin. Mutta on tärkeää osata riidellä reilusti ja ratkaista riidat.

Näin riitelet reilusti:

  • Kuuntele toisen mielipiteitä.
  • Kunnioita toisen tunteita.
  • Kerro rauhallisesti, miltä sinusta tuntuu.
  • Kerro rauhallisesti, oma mielipiteesi.
  • Etsi riitaan ratkaisuja.
  • Jousta omasta mielipiteestäsi.
  • Älä loukkaa.
  • Pyydä anteeksi.
  • Anna anteeksi.

Jos suututtaa kovasti, kannattaa odottaa, että pahin suuttumus menee ohi ja jutella vasta sen jälkeen. Vihaisena saattaa sanoa tai tehdä asioita, joita katuu myöhemmin.

Riidat selvitetään aina puhumalla.

Jos riitely on jatkuvaa tai ette saa asioita selvitettyä kahdestaan, kannattaa pyydä apua luotettavalta ihmiseltä.

Tsemppiä!