Voiko vaikea synnytys olla syynä tähän?

Minun äidillä oli ilmeisesti raskauden lopulla raskausmyrkytys ja synnytys oli vaikea. Minulla oli tietääkseni sydämen äänet liian matalat ja lapsivettä keuhkoissa, minkä takia minulla oli hengitysvaikeuksia ja tuli lievä aivovaurio. Sen takia minulla on esimerkiksi ollut oppimisvaikeuksia ja on yhä hahmotushäiriö.

Voiko se vaikea syntymä olla syynä myös siihen, että minulla on autismin oireita, ADHD ja myös siihen, että olin lapsena uhmakas ja itsepäinen, enkä meinannut totella aikuisia?

Jouduin olemaan sairaalassa melko pitkään ja minua tutkittiin paljon, että olenko minä kehitysvammainen, koska syntymä oli niin vaikea. Kuitenkaan kehitysvamma-diagnoosia en ole saanut, mutta muita diagnooseja on, kuten autismi, ADHD, OCD ja uhmakkuushäiriö.

Vastaus

Hei

Kyllä vaikea syntymä voi liittyä mainitsemiisi asioihin.

En osaa sanoa, voiko se olla ainoa syy. Usein esimerkiksi autismin ja ADHD:n syntyyn vaikuttaa myös ihmisen perimä.