Erilaista elämää

Miksi jossain päin maailmaa elämä on ihan erilaista kuin vaikka Suomessa?

Jossain päin maailmaa esimerkiksi syödään ihan erilaisia ruokia, pukeudutaan erilaisiin vaatteisiin, puhutaan eri kieltä ja käyttäydytään eri tavalla kuin Suomessa. Sielläkin ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä, kuten mekin täällä Suomessa, niin miksi he elävät eri tavalla? Miksi kaikki ihmiset eivät elä samanlaista elämää?

Vastaus

Hei

Ihmisten erilaiseen käyttäytymiseen eri puolilla maailmaa vaikuttavat monenlaiset asiat.

Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin esimerkiksi siksi, että he elävät erilaisissa ympäristöissä ja heillä on erilainen menneisyys.

Eri puolilla maailmaa on esimerkiksi erilainen ilmasto ja erilaiset mahdollisuudet tuottaa ruokaa. Siksi ihmiset syövät erilaisia ruokia eri puolilla maailmaa.

Ilmasto vaikuttaa myös ihmisten pukeutumiseen. Kylmällä säällä pitää pukeutua lämpimiin vaatteisiin. Kuumassa säässä riittää kevyemmät vaatteet.

Myös historia eli menneisyys vaikuttaa ihmisten tapoihin ja käyttäytymiseen. Esimerkiksi eri puolilla maailmaa käydyt sodat vaikuttavat paljon siihen, millaisissa olosuhteissa ihmiset elävät ja miten he käyttäytyvät.