Kiusattu

Sano sinä Kerttu, miksi mua on kiusattu koulussa, peruskoulussa ja ammattikoulussa? Kiusaamiseen piti mun iskän ihan puuttua ja piti ottaa ihan palaveri sen takia. Kysyn teiltä, mikä voisi ratkaista tämän kiusaamisen. Koska kiusaamisesta pitäs puhua. Mulle on jäänyt kauhea trauma. Ja käyn terapiassa ja puhuin myös tuostakin asiasta ja muistakin omista asioista. Niistä en puhu täällä.

Vastaus:

Onpa kurja kuulla, että sinua on kiusattu. En valitettavasti osaa sanoa, miksi näin on käynyt.

Olet aivan oikeassa, kiusaamiseen pitää puuttua ja siitä pitää puhua.

On hyvä kuulla, että asiaan on puututtu koulussa. Hyvä, että isäsikin on auttanut.

Myös se on tärkeää, että saat puhua asiasta vaikkapa juuri terapeutin kanssa. Vaikeiden tunteiden kanssa ei pidä jäädä yksin. Niistä on tärkeää puhua luotettavalle ihmiselle.

Jos kiusaaminen jatkuu, asiasta pitää kertoa esimerkiksi opettajalle. Samoin siitä kannattaa kertoa läheisille ihmisille.

Tsemppiä!