Kysymyksiä henkilöllisyystodistuksesta

Moi.

Minä tiedän, että henkilöllisyystodistusta varten poliisi ottaa ihmiseltä sormenjäljet. Mutta mitä poliisi tekee silloin, jos ihmisen sormenjälkien ottaminen ei onnistu? Esimerkiksi jos ihmisellä ei ole sormia tai sormet ovat vamman takia tosi hankalassa asennossa.

Entä jos ihminen ei pysty tekemään allekirjoitusta paperiin henkilöllisyystodistusta varten? Esimerkiksi jos ihminen on halvaantunut kaulasta alaspäin, eikä pysty liikuttamaan käsiään yhtään? Tai jos ihminen ei osaa lukea tai kirjoittaa olleenkaan. Sanotaanko tällaiselle ihmiselle, että hän ei saa henkilöllisyystodistusta?

Vastaus:

Moi!

Lain mukaan mikään vamma ei voi olla esteenä passin tai henkilötodistuksen saamiselle.

Poliisin pitää mukauttaa palveluitaan niin, että myös vammainen ihminen pystyy käyttämään niitä.

Jos esimerkiksi sormenjälkien ottaminen on vamman takia ylivoimaisen vaikeaa tai mahdotonta, niitä ei oteta.