Mikä minä olen?

Henkilö, joka ei halua hankkia lapsia, on vapaaehtoisesti lapseton. Mutta mikä minä olen, kun minä kyllä haluaisin hankkia lapsia, mutta en voi, koska en ole löytänyt sopivaa kumppania, jonka kanssa hankkisin lapsia? Yksin ei voi lapsia saada, enkä tuskin koskaan löydä ihmistä, joka haluaa minun kanssani lapsia eli minä jään lapsettomaksi vaikka en haluaisi. En ole lapseton oman haluni vuoksi.

Vastaus:

Sinä olet tahattomasti lapseton. Se tarkoittaa juuri sitä, että haluat lapsen, mutta et ole lasta saanut. Toivon kuitenkin, että vielä löydät jonkun, kenen kanssa voit saada lapsen.

Mikä minä olen?

Olen kuullut, että heteromiehet haluavat seurustella ja harrastaa seksiä naisen kanssa. Homomies haluaa seurustella ja harrastaa seksiä toisen miehen kanssa. Bi-seksuaalimies voi seurustella tai harrastaa seksiä yhtä hyvin sekä miehen että naisen kanssa.

Mikä minä sitten olen, kun minusta tuntuu, että haluaisin seurustella miehen kanssa, mutta seksiä haluaisin naisen kanssa? Haluaisin kyllä esimerkiksi halata tai suudella miehen kanssa, mutta seksi miehen kanssa ei hirveästi kiinnosta. Sen sijaan seksi naisen kanssa kiinnostaa, mutta ei seurustelu. Olen siis itse mies.

Vastaus:

Sinä olet sinä. Eikä sinun tarvitse lokeroida itseäsi mihinkään tiettyyn lokeroon. Sinä saat olla kiinnostunut miehistä ja naisista juuri sillä tavalla kuin olet. Mitä kenenkin kanssa teet tai millaisessa suhteessa olet, on teidän välinen yhteinen sopimus.