Miksi ihmiset tappavat tosiaan koko ajan?

Uutisissa kerrotaan joka päivä, että ihmiset tappavat toisiaan? Miksi ihmiset tappavat koko ajan toisiaan? Eläimet eivät varmasti ole koko ajan tappamassa toisia saman lajin yksilöitä, joten miksi ihminen tappaa?

Vastaus:

Uutisissa on tosiaan tällä hetkellä paljon surullisia uutisia, joissa kerrotaan tappamisista. On kuitenkin hyvä muistaa, että toisia tappavia ihmisiä on hyvin vähän. Suurin osa ihmisistä ei koskaan tapa toista ihmistä.

Usein ajatellaan, että on oikein tappaa itsepuollustukseksi tai kun haluaa suojella perhettään tai isänmaataan. Tämän lisäksi on aina ollut ihmisiä, jotka syystä tai toisesta päätyvät tappamaan. Kaikissa yhteiskunnissa on kuitenkin tappamisen kieltäviä lakeja. Tappamisesta joutuu oikeuteen rangaistavaksi.