Miksi tuttuni valehtelee?

Eräs tuntemani mies väittää, että minä olen kääpiömies, vaikka hänelle on sanottu, että se ei ole totta. Minä olen aikuinen mies, en mikään poika ja sen lisäksi olen oikea ihminen, en mikään kääpiö. Kääpiöt ovat taruolentoja enkä minä ole mikään taruolento. Minä olen lyhytkasvuinen mies enkä mikään kääpiöpoika. Miten hänet saa uskomaan sen? Ei hän itsekään ole kovin pitkä eli yhtä hyvin hänkin voisi olla kääpiöpoika. Sitä paitsi hän on aina ilkeä kaikille, mutta väittää, että muut ovat ilkeitä hänelle. Hän haukkuu ja komentelee koko ajan muita tai sitten puhuu koko ajan pippelistään ja kuinka muiden pitäisi sitä pitää hyvänä.

Vastaus:

Ensiksi sanon sinulle, että älä välitä tämän ihmisen sanomisista. Hänellä on selvästi vaikeuksia itsensä kanssa. Toisten kiusaaminen kertoo siitä, että hänellä itsellään on paha olla.

Tämän ihmisen käytös ei kuitenkaan ole oikein teitä muita kohtaan. Ovatko esimerkiksi ohjaajat puuttuneet hänen käytökseensä?