Nimipäivien juhliminen

Miksi nimipäiviä ei juhlita samalla tavalla kuin syntymäpäiviä? Mistä nimipäivät ovat saaneet alkunsa?

Muistan itse saaneeni lapsena nimipäiväkortteja perheeltä ja muutamalta sukulaiselta. Muutamana vuonna kävimme kunkin perheenjäsenen nimipäivänä pizzalla ja se oli kivaa.

Nyt aikuisena saan aina nimipäivänäni muutaman kortin ja pari kertaa olen saanut nimipäiväkortin mukana 20 euroa, jotka olen vienyt pankkiin omalle säästötililleni.

Joidenkin ihmisten mielestä nimipäivien juhliminen on outoa, vaikka ei siinä minun mielestäni ole mitään outoa.

Vastaus:

Onpa teidän perheessä mukava tapa viettää nimipäivää. Kaikissa perheissä ei tällaista tapaa ole. Me emme esimerkiksi juhli nimipäivää mitenkään. Usein en edes muista, jos jollakulla perheessämme on nimipäivä. Mutta minä saan aina nimipäiväkortin yhdeltä sukulaiseltani.

Ainoastaan Ruotsissa nimipäiviä juhlitaan samalla tavalla kuin Suomessa. Nimipäivien vietto ei ole yleinen tapa maailmassa.

Suomessa nimipäivien vietolla on pitkä historia. Niitä on vietetty jo 1300-luvulta alkaen. Nimipäivien vietto alkoi kirkon pyhimyskalenterista. Pyhimyskalenterissa oli nimipäivä jokaiselle tärkeälle pyhimykselle. Myöhemmin kalenteriin lisättiin tavallaisia suomalaisia nimiä.