Onko oikeus soittaa lakimiehelle?

Kaikki vammaislakityöntekijät sanovat heti, että puheesta päätellen valehtelen lievän älyllisen kehitysvamman, niin he eivät tee mitään. Nyt soitin työntekijälle, joka ei ole mikään vammaislakityöntekijälle. Sanoin, että palvelun tuottaja vaati asiakkuuden lopetusta sillä perusteella, että minulla käytös ei kuulu lievään älylliseen kehitysvammaan ja minulla ei korostu ohjauksen tarve asumisessa. Kolmas taho kehitysvammapuolella vaati palveluiden lopettamista.

Keskiviikkona kysyn, jos oma ohjaaja auttaa kirjoittamaan sähköpostia jutusta, josta sanoin puhelimessa.

Onko oikein, että kehitysvammaisten puolella minun kohdallani vaaditaan asiakkuuden lopetusta jatkuvasti?

Vastaus

Hei

En valitettavasti osaa vastata asiakkuuden lopettamisesta, kun en tunne tilannetta.

Hyvä, että pyydät apua omalta ohjaajalta.

Kaikilla on oikeus soittaa lakimiehelle.

Voisitko soittaa esimerkiksi Kehitysvammaisten Tukiliiton lakineuvontaan? Voisit jutella tästäkin asiasta oman ohjaajan kanssa.

Tsemppiä!