Pelkääminen

Mistä erilaiset pelot johtuvat? Miksi jotkut ihmiset tuntuvat pelkäävän lähes kaikkea sellaista, mikä on hiukankin uutta tai outoa? Eikö tuollainen pelkääminen rajoita jo ihmisen omaa elämää?

Tiedän kyllä, että kaikki pelkäävät jotain. Minusta korkeat paikat ovat vähän pelottavia, mutta pelko ei kuitenkaan haittaa elämääni.

Vastaus: 

Peloille on olemassa hyvin erilaisia syitä. Pelko on kuitenkin hyvin luonnollinen tunne. Pelko saa meidät esimerkiksi varautumaan vaaratilanteisiin. Sinä kerroit, että pelkäät korkeita paikkoja. On hyvä olla varuillaan, kun on jossain korkealla.

Tietämättömyys voi aiheuttaa pelkoa. Uusi tilanne voi pelottaa, jos ei tiedä, mitä tapahtuu. Oudolta tuntuva ihminen voi pelottaa, koska emme tunne hänen tapojaan.

Joskus ihminen ei halua myöntää, että pelkää. Kun pelkoa yrittää peittää, nousee pintaan usein muita voimakkaita tunteita. Yksi tällainen tunne on viha.

Pelko voi rajoittaa elämää, jos ei sen vuoksi uskalla tehdä asioita.