Ruokaan käytettävä raha

Minun kaveri asuu omassa kodissaan. Hän sanoo käyvänsä avustajan kanssa kerran viikossa kaupassa ja ostaa viikon ruoka-aineet aina kerralla. Sitten hän tekee avustajan kanssa ruokaa, jota hän syö lounaalla ja päivällisellä sen viikon.

Aamiaisen, iltapalan ja välipalan hän osaa tehdä itse ja tekee ne itse kotona.

Hän siis syö kaikki ateriat kotonaan, ei käy syömässä esimerkiksi missään toimintakeskuksessa, asuntolassa tai missään ravintoloissa koskaan.

Hän sanoo, että hänellä menee 10 euroa viikossa ruokaan rahaa.

Voiko tuo olla totta, että noin vähällä rahalla aikuinen mies saa itselleen seitsemälle päivälle ruokaa aamiaiseen, päiväruokaan, välipalaan, iltaruokaan ja iltapalaan?

Vastaus:

Hei

Kyllähän tuo 10 euroa viikossa ruokaan kuulostaa vähältä. Mutta kyllä se voi olla totta.

Kun suunnittelee ruokaostokset hyvin, valmistaa ruokaa itse ja syö useana päivänä samaa ruokaa, voi kymppi riittää aika pitkälle.

Ruokakuluihin vaikuttaa paljon se, millaista ruokaa syö. Esimerkiksi puuro on halvempi aamupala kuin leipä.

Kotona on yleensä myös erilaisia ruoka-aineita, joita ei tarvitse ostaa joka viikko. Esimerkiksi puurohiutaleet, jauhot ja pasta voivat riittää pitkäksi aikaa.