Taide ja herkkyys

Kulkevatko taiteellisuus ja herkkyys sinun mielestäsi käsikädessä? Olen “hurahtanut” lasitaiteeseen ja siksi ihmisenä todella herkkä, koska taiteilijat ovat tavattoman herkkiä.

Vastaus:

Taide kertoo taiteilijan ajatuksista ja siitä, miltä hänestä tuntuu. Taiteilija siis ilmaisee itseään taiteellaan. Voi ajatella, että herkkyys auttaa taiteilijaa kertomaan itsestään taiteen avulla.

Taidetta voi tehdä monella eri tavalla, esimerkiksi maalaamalla, kirjoittamalla tai muovailemalla. Mukavaa, että olet löytänyt oman lajisi eli lasitaiteen! Koska olemme kaikki erilaisia, myös jokainen taideteos kertoo maailmasta oman tarinan tai tunnelman.