Typerä edunvalvoja

Millä perusteella edunvalvoja valvoo ihmisen etuja? Ainakaan minun edunvalvoja ei valvo minun etujani ollenkaan. Tiedän, että sillä tilillä, miltä hän siirtää minulle rahaa on rahaa säästössä, mutta en ole saanut koko vuonna ylimääräistä rahaa esimerkiksi vaatteiden ostoon tai melkein mihinkään muuhunkaan ylimääräiseen. Parturissakin käyntiin tarvittavaa rahaa piti monta viikkoa odottaa ja pyytää. En saa koskaan rahaa mihinkään hauskaan, kuten vaikka toimintakeskuksen kesäretkeen ja ruokaankin saan sitä liian vähän.

Edunvalvoja aina temppuilee niin, että välillä ruoka pitää ostaa käteisellä tai välillä tietyssä kaupassa tilille. Sekin kaupan tili on välillä toiminnassa ja välillä suljettu, kun ostan muka liikaa ruokaa. Saan ostaa 130 euron edestä ruokaa tilille ja nytkin tili on suljettu, kun olen muka nyt lokakuussa ostanut liikaa ruokaa, vaikka olen käyttänyt siitä rahasta vain 80 euroa. Mitään ylimääräistä ei koskaan saisi ostaa, ei edes suklaapatukkaa tai mehua.

Vastaus:

Sinä voit tehdä edunvalvojan toiminnasta maistraatille valituksen tai kyselyn. Kirjoita maistraattiin juuri samanlainen kirje, kuin mitä kirjoitit Verkko-Kertulle. Kerro esimerkkejä edunvalvojan toiminnasta. Kerro kirjeessä oma nimesi ja edunvalvojan nimi.

Sinä voit myös pyytää edunvalvojaa kertomaan sinulle, millainen on taloudellinen tilanteesi. Edunvalvojalla on velvollisuus kertoa asia sinulle. Voit varata ajan edunvalvojalta ja selvittää asia hänen kanssaan. Kannattaa ottaa tukihenkilö avuksi.

Säästöt ja muu mahdollinen varallisuus on oltava sinun käytössä. On tärkeää, että pääset esimerkiksi retkille, matkoille ja parturiin, jos rahaa on. Edunvalvojan ei tarvitse kerätä sinulle rahaa säästöön. Edunvalvoja huolehtii vain, että sinun talous pysyy kunnossa, laskut maksetaan ja antaa käyttörahaa, jos rahaa on.