Vauvan hoitaminen

Tiedän, että pieni vauva voidaan ottaa pois vanhemmiltaan, jos häntä ei hoideta tarpeeksi hyvin. Mutta voidaanko vauva ottaa pois vanhemmiltaan, jos hän joutuu olemaan yksin 5 minuuttia?

Esimerkiksi, jos vauva on päiväunilla ja äidin on ihan pakko käydä vessassa ja isä käy samaan aikaan viemässä roskat. Onko tuollainen käytös oikein vai väärin?

Minulla ei ole vielä lapsia, enkä ole varma, että hankinko joskus lapsia vai en. Lapsien kasvattamisessa on kuitenkin paljon työtä.

Vastaus:

Vauvan voi jättää yksin vaikkapa 5 minuutiksi. On vain pidettävä huolta, että vauva on turvallisessa paikassa. Äiti kyllä kuulee vessasta, jos vauvalle tulee hätä. Vauvaa ei oteta pois vanhemmilta, jotka hoitavat vauvaa hyvin.

Olet oikeassa, että lapsen kasvattaminen on iso urakka. Mutta lapsen kasvattaminen tuo mukanaan myös paljon iloa.

Vauvan hoitaminen

Olen alkanut seukkaamaan. Jos en halua leikkausta, miten pääsen eroon menkoista?

Haluaisin  päästä hoitamaan jonkun vauvaa. Minulla ei ole tuttuja, jotka antavat hoitaa.

Jos joku antaa hoitaa vauvaa, voinko kirjoittaa paperille, miten selviän? Näyttäisin kirjoitukseni jollekin asuntolan ohjaajalle. Sitten voisin pohtia, haluanko vielä edetä asiassa.

Minusta on väärin, että vammaisten ei anneta hoitaa vauvaa. Vain sitä kautta voi saada kokemusta vauvoista ja tehdä päätöksen, haluaako oman lapsen.

Vastaus: On hyvä ajatus tutustua vauvoihin hoitamalla jonkun tutun vauvaa. Voisit kysyä joltain tutultasi, saisitko hoitaa vauvaa yhdessä hänen kanssaan. Vauvan äiti tai isä voisi samalla kertoa sinulle, millaista vanhempana oleminen on.

Omista lapsiin liittyvistä kokemuksista ja tunteista kannattaa kirjoittaa. Silloin asioista on myös helpompi keskustella muiden kanssa.

Raskaaksi tulemisen voi estää leikkauksen lisäksi esimerkiksi kondomilla ja hormoonivalmisteilla. Hormoonivalmisteita ovat esimerkiksi ehkäisypillerit, ehkäisylaastarit ja ehkäisykapseli. Raskauden ehkäisystä kannattaa puhua lääkärin kanssa.