Kokemuksia kuntavaaleista

Ulla Topi kertoo, millaisia kokemuksia hänellä on kuntavaaleista. Hän antaa myös vinkkejä muille ehdokkaille.

Ehdokas tarvitsee näkyvyyttä

Ulla Topi on ollut mukana Kokoomus-puolueen toiminnassa Salossa 1980-luvulta asti. Hän on ollut myös ehdokkaana
vaaleissa monta kertaa.

Millaisia neuvoja antaisit muille, jotka ovat ehdokkaana vaaleissa?

“Ehdokkaaksi ryhtyvän kannattaa olla realistinen. On hyvä ymmärtää, että ääniä voi tulla vain vähän”, Ulla Topi sanoo.

Ulla Topi on miettinyt, että ehdokas tarvitsee näkyvyyttä ja siihen tarvitaan usein rahaa.

“Kyllä se niin on, että he, joilla on varaa, saavat näkyvyyttä ja heitä äänestetään.”

Tilanne ei ole helppo köyhälle eläkeläiselle.

“Lehti-ilmoittelu on hirveän kallista eläkeläiselle, mutta voi mennä mukaan oman ryhmän tai puolueen yhteisiin ilmoituksiin.”

Äänestäjiä voi tavata vaikka torilla.

Ulla Topi antaa neuvon:

“Jos oman alueen kansanedustaja tulee johonkin tapahtumaan, kannattaa mennä mukaan. Kansanedustaja saa ihmiset tulemaan paikalle.”

Kertokaa päättäjille, mitä pitää tehdä

Kunnanvaltuusto ei ole ainoa paikka, jossa voi toimia vammaisten ihmisten aseman parantamiseksi.

“Omassa puolueessa kannattaa olla aktiivinen. Vaalien jälkeen puolueet valitsevat lautakuntiin ihmisiä, jotka tiedetään ahkeriksi ja luotettaviksi. Lautakunnissa tehdään tärkeitä päätöksiä”,
Ulla Topi sanoo.

Ulla on vaikuttanut monin eri tavoin. Hän on ollut mukana paikallisessa vammaisneuvostossa ja erityishuoltopiirin valtuustossa. Hän oli myös kahdeksan vuotta Valtakunnallisessa vammaisfoorumissa Me Itse ry:n edustajana.

“Minulla on hyvät suhteet alueen kansanedustajiin. Kun tapaan heitä, vien vammaisten ihmisten asioita eteenpäin. Kerron heille, mitä päättäjien pitäisi tehdä.”

Teksti: Jaana Teräväinen

Juttu on julkaistu laajempana selkolehti Leijan numerossa 1/2017.