Minulle tärkeä vammaissopimus
YK:n vammaissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 2016.
YK:n vammaissopimus vahvistaa vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia. Vammaisia ihmisiä pitää kohdella samalla tavalla kuin kaikkia muitakin ihmisiä.
Verneri.net kysyi kehitysvammaisilta aikuisilta, mitä he ajattelevat sopimuksen voimaantulosta. Miksi se on heille tärkeää?
- “Meitä ei enää laiteta nurkkaan syrjään”
- “Minua ei määrää enää kukaan”
- “Nyt meidät otetaan viimein vakavasti”
- “Nyt mekin olemme tärkeitä”
”Meitä ei enää laiteta nurkkaan syrjään”
Jari Nordstöm
Jari Nordströmille on selvää, miksi YK:n vammaissopimus on hänelle tärkeä:
”Me olemme nyt tasa-arvoisia muiden ihmisten kanssa. Meitä ei enää laiteta nurkkaan syrjään.”
Meitä pitää nyt kuunnella
Nordstöm kehottaa kaikkia kehitysvammaisia ihmisiä kertomaan omista asioistaan.
“Meitä pitää nyt kuunnella. On tärkeää, että jokainen puolustaa itseään. Meidän pitää sanoa, mikä vaivaa. Hyvistä asioista pitää kertoa myös.”
Nordströmin mielestä sopimus tarkoittaa sitä, että toiset eivät saa enää puhua kehitysvammaisten puolesta.
“Nyt vain toivon, että sopimusta noudatetaan ja opimme elämään yhdessä.”
Asenteet muuttuvat
Nordström uskoo, että myös ihmisten asenteet muuttuvat.
”Esimerkiksi bussikuskit eivät enää tuijota meitä. Hekin ajattelevat, että me olemme tässä kaikki yhdessä,” Nordström iloitsee.
Teksti ja kuva: Mira Vihmo
“Minua ei määrää enää kukaan”
Ulla Viljanen
Ulla Viljaselle on tärkeintä se, että hän saa itse päättää omista asioistaan. YK:n sopimus vahvistaa kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta.
Viljanen kokee, että hän ei ole koskaan saanut päättää omista asioistaan.
”Joku on aina puhunut minun puolestani.”
Häneltä ei ole esimerkiksi kysytty, missä hän haluaa asua. Viljanen on joutunut muuttamaan elämänsä aikana 15 kertaa.
Saan päättää kenen kanssa asun
Viljanen tapasi kihlattunsa yli 40 vuotta sitten. Mutta he ehtivät olla yhdessä vain 2 vuotta.
”Meidän piti erota, koska emme voineet asua samassa kaupungissa.”
Onneksi pari tapasi uudelleen, vaikka siinä meni pitkä aika. Nyt he ovat yhdessä ja tapaavat toisiaan kerran kuukaudessa. Viljanen haluaa kuitenkin asua yksin.
Toiveitamme on kuunneltava
Viljanen toivoo, että kukaan ei enää joudu kokemaan samaa kuin hän.
Nykyisin Viljanen sopii asioista yhdessä ohjaajan kanssa. Yhdessä asiassa Viljanen on ehdoton: ”Minua ei enää määrää kukaan.”
Teksti ja kuva: Mira Vihmo
“Nyt meidät otetaan viimein vakavasti”
Sami Helle
Sami Helle on odottanut YK:n vammaissopimuksen voimaantuloa kauan.
”Sydämeeni on sattunut aina, kun olen ajatellut, että sopimus ei ole vielä voimassa”, Helle sanoo.
Meitä ei työnnetä enää sivuun
Sopimuksen voimaantulo on Helteen mielestä tärkeä asia kaikille kehitysvammaisille ihmisille.
“Meitä ei voida enää työntää sivuun. Nyt olemme aidosti tasa-arvoisia. Meitä ei saa enää syrjiä.”
Kehitysvammaisille pitää esimerkiksi tarjota tukea työn saamisessa.
Helle muistuttaa, että työ on kehitysvammaiselle ihmisille yhtä tärkeä asia kuin kenelle tahansa muulle.
Voiton päivä
Nyt kun sopimus on viimein voimassa, Helle odottaa isoja muutoksia.
”Odotan, että päättäjät alkavat nyt kuunnella meitä. Meidät otetaan viimein vakavasti. Saamme tehdä samoja asioita kuin muutkin ihmiset.”
”Tämä on voiton päivä kaikille erityisryhmille!” Helle riemuitsee.
Teksti: Mira Vihmo
Kuva: Jenni Sipilä
“Nyt mekin olemme tärkeitä”
Mia Puttonen
Mia Puttonen on onnellinen, kun sopimus tuli viimein voimaan. Sillä on hänen mielestään suuri merkitys kehitysvammaisten ihmisten itsetunnolle.
”Nyt me ajattelemme, että mekin olemme tärkeitä.”
Saamme lisää rohkeutta
Puttonen uskoo, että kehitysvammaisten yhteishenki paranee entisestään.
”Osaamme olla paremmin toistemme tukena.”
Puttosen mielestä kehitysvammaisista tulee myös rohkeampia. He uskaltavat kertoa, missä tarvitsevat apua.
Puttonen odottaa, että kehitysvammaisia myös kuunnellaan enemmän.
“Me voimme vaikuttaa omiin asioihimme.”
Enemmän tietoa selkokielellä
Puttoselle on erityisen tärkeää se, että sopimus velvoittaa antamaan tietoa ymmärrettävässä muodossa.
”Meille pitää antaa tietoa selkokielellä.”
Teksti ja kuva: Mira Vihmo