Eduskuntavaalit

eduskuntatalo

Kansanedustajat työskentelevät Eduskuntatalossa.

Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa kansa äänestää eduskuntaan 200 kansanedustajaa. Kansanedustajat päättävät yhteisistä asioistamme.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat vuonna 2027.

Eduskunta päättää yhteisistä asioista

Eduskunnan tärkein tehtävä on säätää lait, joiden mukaan yhteiskunta toimii.

Eduskunta päättää myös valtion talousarviosta. Talousarviossa määritellään, mistä valtio saa rahaa ja mihin rahat käytetään.

Eduskunta valitsee hallituksen pääministerin ja valvoo hallituksen toimintaa.

Lisäksi eduskunta päättää, mitä mieltä Suomen valtio on monista Euroopan unionin asioista.

Saat äänioikeusilmoituksen kotiisi

Eduskuntavaaleissa voi äänestää jokainen Suomen kansalainen, joka on täyttänyt 18 vuotta.

Jos sinulla on äänioikeus eduskuntavaaleissa, saat siitä kotiisi kirjeen. Kirjeessä on äänioikeusilmoitus.

Voit äänestää oman vaalipiirisi ehdokasta

Suomi on jaettu 13 vaalipiiriin. Jokaisessa vaalipiirissä on omat ehdokkaat. Voit äänestää oman vaalipiirisi ehdokasta. Vaalipiirisi ilmoitetaan äänioikeusilmoituksessa.

Jokaisella ehdokkaalla on oma ehdokasnumeronsa. Näet ehdokkaiden numerot äänestyspaikoilla ja äänestyskopissa. Numerot näkyvät yleensä myös ehdokkaiden vaalimainoksissa.

Saat ehdokkaista tietoa esimerkiksi lehdistä, televisiosta ja netistä.

Voit äänestää vaalipäivänä tai ennakkoon

Vaalipäivänä voit äänestää siinä äänestyspaikassa, joka lukee äänioikeusilmoituksessa.

Myös ennakkoäänestyspäivät lukevat ilmoituksessa. Voit äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa.

Vaalivirkailijat auttavat

Äänestyspaikalla on vaalivirkailijoita ja vaaliavustajia. He auttavat ja neuvovat sinua kaikissa tilanteissa.

Vaaliavustajana voi toimia myös henkilö, jonka olet itse valinnut.

Voit pyytää vaaliavustajan avuksesi äänestyskoppiin. Vaaliavustaja ei saa kertoa kenellekään, ketä äänestit.

Katso video Näin äänestät ennakkoon:

Katso video Näin äänestät vaalipäivänä:

Lähde ja lisää tietoa: Selkokielinen Eduskuntavaalit 2023 -esite (pdf-tiedosto)