Satuliinia: Mukaan ystävätoimintaan
Yksinäisyys koskettaa useimpia meistä jossain elämänvaiheessa. Meistä jokainen tarvitsee toisen ihmisen seuraa. Yksikin myönteinen ihmissuhde voi katkaista yksinäisyyden kierteen.
Suomen Punainen Risti eli SPR välittää ystäviä sinne, missä ystäviä tarvitaan. Ystävätoiminnan ystävät tuovat iloa yksinäiseen arkeen. Ennen kaikkea ystävä on kuuntelija ja juttukaveri.
Osallistuin ystäväkurssille
Oli elokuun ensimmäinen päivä vuonna 2024. SPR järjesti ystäväkurssin ja päätin lähteä katsomaan, millaista siellä olisi.
En tiennyt vielä silloin, ryhdynkö mukaan toimintaan, mutta illan edetessä vapaaehtoinen ystävyys tuntui omalta jutulta.
Koulutuksen lopussa tein pienen esittelyn itsestäni SPR:n sivuille.
SPR:n ystävätiimi etsi minulle sopivan ystävän. He soittivat ja kertoivat molemmille, millainen ystävä olisi tarjolla. Tämän jälkeen sovimme tapaamisen, jossa kirjoitimme sopimuksen ystävyydestä.
Olemme käyneet ystäväni kanssa taidenäyttelyissä, kirpputoreilla ja jäätelöllä. Nyt viimeisimpänä pyörähdimme Joensuun Botaniassa, joka on kasvitieteellinen puutarha.
Kirjoittelemme viestejä myös arjen keskellä sekä laittelemme kuvia esimerkiksi reissuilta toisillemme.
Vuosi ystävyyttä

Minäkin olen ollut koulukiusattu. Olen kokenut usein myös yksinäisyyttä sekä tunnetta, että en vain sovi joukkoon.
On ollut päiviä, jolloin olisin tarvinnut toisen ihmisen edes kuuntelemaan ja pitämään kädestä.
Kun meille tuli ystävän kanssa vuosi täyteen yhteistä matkaa, kirjoitin hänelle korttiin seuraavan runon:
Kun maailma tuntuu liian suurelta, minä olen siinä, pienenä, mutta todellisena.
Kuuntelen, kun sanat etsivät paikkaansa ja kuljen vierelläsi, ettei yksinäisyys olisi ainoa seura.
Ystävyys on askel, joka ei kaihda hiljaisuutta.
Toivon, että tunnet edes pienen hetken sen, mitä minä näen sinussa joka kerta: arvo ja lämpö. Olet tärkeä juuri sellaisena kuin olet.
Mukaan ystävätoimintaan
Jos mietit, voisitko sinä olla ystävä yksinäiselle, voin sanoa, että kuka tahansa voi tulla mukaan ystävätoimintaan ja olla ystävä yksinäiselle.
Et tarvitse erityistaitoja. Riittää, että osaat kuunnella ja olla läsnä. Yksikin luotettava kaveri voi auttaa yksinäisyyteen.
Jos kiinnostuit, voit lukea lisää SPR:n sivuilta: Vapaaehtoiseksi ystävätoimintaan (spr.fi)
Jos olet yksinäinen ja tarvitset ystävää, hae ystävää SPR:n sivuilta: Hae ystävää (spr.fi)
Jos et uskalla täyttää ystävähakemusta yksin, pyydä joku läheinen avuksesi.
Minun ystävälläni on lievä kehitysvamma. Hän kertoi siskolleen pahasta olostaan sekä siitä, kuinka yksin hän oli. Sisko otti yhteyttä ystävävälitykseen ja niin meidän ystävyys alkoi.
Olen saanut kokea sen, kuinka olla ihminen ihmiselle ja tuoda valoa toisen elämään.
Kirjoittaja: Satuliinia