Avoin suhde

Mitä tarkoittaa avoin suhde, polyamoria ja vapaa parisuhde? Olen näistä hyvin kiinnostunut.

Vastaus:

Avoin suhde ja polyamoria liittyvät molemmat seurusteluun. Niille on yhteistä se, että seurustelevat kumppanit hyväksyvät että he eivät ole kumppaninsa ainoa kumppani, vaan samaan aikaan voi olla muitakin kumppaneita.

Nämä ovat käsitteitä, joiden merkitys riippuu usein siitä, miten ihmiset ne itse ajattelevat olevan. Mutta jotain yleistä voi sanoa.

Avoin suhde tarkoittaa seurustelusuhdetta, jossa on sovittu, että mukaan saa ottaa uusia ihmisiä. Usein tämä tarkoittaa, että on lupa harrastaa seksiä muidenkin kuin oman kumppanin kanssa.

Polyamorialla tarkoitetaan sitä, että rakastaa useampaa ihmistä ja seurustelee useamman kuin yhden ihmisen kanssa samaan aikaan. Polyamoriassa on tärkeää, että kaikki seurustelukumppanit tietävät olevansa polyamorisessa suhteessa ja että he hyväksyvät sen. On tärkeää että säännöt sovitaan yhdessä ja niitä noudatetaan. On hyvin tärkeää olla rehellinen kaikille seurustelukumppaneille. Kunkin kumppanin tarpeita pitää kuunnella ja kumppaneita pitää tukea esimerkiksi silloin jos heille tulee mustasukkainen olo.

Kun pariskunta miettii avointa suhdetta, on tärkeää, että se sopii kummallekin. Avoimet parishteet voivat toimia vain, jos ne perustuvat luottamukselle ja rehellisyydelle.