Pia: Masennusta voi lievittää

Raamatussa, Psalmien kirjassa, kirjoittajan mielialat vaihtelevat suuresti. Toisinaan hän kokee syvää masennusta ja epätoivoa. Toisinaan hän ylistää Jumalaa ja on kiitollinen Jumalan avusta.

Koen oman masennuksen kanssa samankaltaisia tunteita ja minulla on samankaltaisia mielialoja.

Masennus tuntuu omalla kohdallani mielen kipuna, vaikeana olona ja väsymyksenä. Voin myös uupua, enkä kykene aloittamaan asioita.

Mikä sitten lievittää minun masennusta?

Tässä listaa:

  • rukous
  • Jumalan Sana/Raamatun lukeminen
  • masennuslääkitys
  • hyvä kirja ja musiikki
  • luonto ja eläimet
  • tutut rakenteet
  • arjen rutiinit eli samanlaisina toistuvat asiat
  • liikunta
  • terveellinen ruokavalio
  • voimaannuttava vuorovaikutus eli vuorovaikutus, jossa minua ymmärretään.

Vuorovaikutus voi olla voimaannuttavaa esimerkiksi läheisen ihmisen ja autismivalmentajan kanssa.

    Myös tavoitteiden asettaminen auttaa minua. Päivän tavoitteeni voi olla esimerkiksi, että tiskaan tai luen 5 sivua kirjaa.

    Autismiin liittyy usein masennusta. Joidenkin tutkimusten mukaan 70 prosenttia autisteista kärsii masennuksesta. Näin on myös minun kohdallani.

    Onneksi masennusta voi kuitenkin lievittää eri keinoin.

    Kirjoittaja: Pia

    Kommentit

    Kirjoittanut Emmi
    29.8.2023 klo 14:59
    Minulla on myös masennus.

    Kommentoi

    Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

    Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.