Pia: Puhuvat eläimet

Eläimet osaavat kommunikoida eli viestiä toistensa kanssa esimerkiksi hajujen, ääntelyn ja käyttäytymisen avulla. Esimerkiksi koira nuuhkii hajuja lenkillä tai heiluttaa häntää, kun se on iloinen.

Eläimet voivat oppia viestimään myös ihmisten kanssa. Koira voi oppia esimerkiksi seuraavat kehotukset: paikka, istu, tassu ja maahan.

Myös ihminen voi oppia ymmärtämään koiran käyttäytymistä aivan kuten toiset koirat.

Eläin voi myös oppia pyytämään ihmiseltä asioita.

Esimerkiksi koirille on painikkeita, joihin voi äänittää pyyntöjä. Pyyntö voi olla esimerkiksi lenkki. Koiran voi opettaa painamaan lenkkipainiketta, kun koira haluaa lenkille!

Näitä painikkeita löytyy netistä esimerkiksi hakusanoilla “opeta koira puhumaan”.

Neuvoisin äänittämään viestit painikkeisiin selkokielellä.

Hyviä kommunikointihetkiä eläinystävien kanssa!

Kirjoittaja: Pia

Kommentit

Kirjoittanut Jaakko
19.10.2023 klo 10:33
Tuo on kyllä totta. Sama homma se on hevosillakin, että korvista näkee, millä tuulella se on.
Kirjoittanut Pia
24.10.2023 klo 01:44
En tiennytkään tuota, että hevosen korvista näkee mielialan. Kiitos tiedosta Jaakko.
Kirjoittanut Jenni
26.10.2023 klo 11:32
Käytän itse paljon rauhoittavia eleitä koirien. Näitä ovat esimerkiksi haukottelu, venyttely ja suun maiskuttelu. Nämä eleet rauhoittavat koiraa.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.