Pia: Sellonsoitosta

Minulla on uusi, hyvä sello-opettaja. Hän ja entinen opettajani ovat minusta selloneroja, koska he osaavat soittaa ja opettaa niin hyvin esimerkiksi mallia näyttämällä.

Minulle on muotoutunut hyvä päivittäinen sellonsoiton harjoitteluohjelma. Yhdistän siinä molempien opettajien neuvoja.

Tällainen on ohjelmani:

Lämmittely

Lämmittely voi olla esimerkiksi asteikko, kuten vaikka C-duuri tai jousiharjoitus.

Raskas tekninen harjoittelu

Tekninen harjoittelu voi olla esimerkiksi kielenvaihtoharjoitus jousella tai kappaleen soittaminen vain otekädellä.

Musiikkia

Esimerkiksi kappaleen hiominen pienissä pätkissä, muutama tahti kerrallaan, useita toistoja tehden. Näin kappale sitten rakentuu kokonaisuudessaan soitettavaksi.

Musiikkia voi myös säveltää itse. Tällä hetkellä sävellän kappaletta lumipyrystä ja rauhasta eli kaaoksesta ja järjestyksestä.

Jotain helppoa ja mukavaa

Lopuksi soitan esimerkiksi tutun kappaleen tai improvisoin eli keksin musiikkia itse.

Sellonsoitto on päiväni kohokohta kaiken muun arjen puuhastelun ohella.

Teksi ja kuva: Pia

Kommentit

Kirjoittanut Jenni
17.1.2024 klo 14:15
Vaikuttaa hyvältä ohjelmalta ja ihana tuo sello. Kuinka kauan olet soittanut?
Kirjoittanut Pia
17.1.2024 klo 14:48
Kiitos! Soitin opetuksessa viisi vuotta, sitten oli neljä vuotta taukoa, ja nyt syksyllä aloitin soittamisen uudestaan. Opetusta aloin saada nyt tammikuussa. Olen myös soittanut viulua ja kitaraa. Mutta sellonsoitto on minulla ykkönen!
Kirjoittanut Pia
17.1.2024 klo 15:25
Muuten virittäytymistä toimintaan, mallioppimista ja pienissä osissa taidon opettelua voi soveltaa minkä tahansa taidon oppimiseen!

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.