Yhdynnän aloittaminen

Miten paljon pitää käyttää aikaa hyväilyihin ennen ensimmäistä yhdyntää? Entä pippelin viemiseen tytön pimppiin? Pitääkö se työntää niin hitaasti kuin mahdollista? Voiko käydä niin, että jossakin kohdassa pimppi imaisee pippelin sisäänsä, vaikka ei varsinaisesti tekisi työntöliikettä?

Vastaus

Hei

Jokainen yhdyntä on omanlaisensa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla yhdynnässä.

Yhdynnässä kannattaa tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat molemmista mukavilta ja hyviltä.

Mitään sellaista ei pidä tehdä, mikä ei tunnu molemmista mukavalta.

Hyväilyyn ennen yhdyntää voi käyttää sen verran aikaa, kun hyvältä tuntuu.

Kumppanilta voi kysyä, toivooko hän lisää hyväilyä. Kumppanilta voi kysyä myös, millaista hyväilyä hän toivoo.

Pippeli eli penis kannattaa viedä pimppiin eli emättimeen ensimmäisen kerran rauhallisesti. Tässäkin kohtaa kumppanilta voi kysyä, miltä tuntuu.

Jos emätin on hyvin kostunut, penis voi liukua emättimeen helposti. Voi tuntua siltäkin, että emätin imaisee peniksen sisäänsä.

Yhdynnästä kannattaa jutella kumppanin kanssa. Kumppanin kanssa voi jutella esimerkiksi siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia yhdyntä herättää.

Yhdynnässä kannattaa kokeilla erilaista kosketusta ja liikettä. Kokeilemalla huomaa, millaisista asioista itse nauttii ja millaisista asioista kumppani nauttii.