Kiusaaminen

Minua on koulussa kiusattu ja pilkattu ärsyttävällä tavalla ihan liikaa. Kiusaajia pitäisi opettaa, että ei ruvettaisi
ärsyttää toista henkilöä sen enempää. Semmoinen saisi ihan kokonaan loppua. Olisin siitä hyvinkin iloinen ihminen enkä mitenkään surullinen. Toisia ihmisiä ei saa osoitella sormella ollenkaan, se on tosi väärin. En itse tekisi semmoista, se on erittäin loukkaavaa, varsinkin lapsia ja ihan nuorisoa kohtaan. Minua on pilkattu ja nimitelty ihan liikaa, en kestä sellaista ollenkaan.

Kiusaaminen

Miksi jotkut ihmiset kiusaavat muita, vaikka he tietäisivät, että kiusaaminen on väärin?

Minulle on opetettu kotona, että toisia täytyy kohdella samalla tavalla, kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Eli jos haluan, että minulle puhutaan ystävällisesti, niin minun täytyy puhua muille ystävällisesti.

Kiusaamalla muita joudun todennäköisesti vaikeuksiin ja saatan jopa joutua itse kiusatuksi. Miksi kiusaajat eivät tunnu tajuavan tätä?

Vastaus: 

Uskoisin, että yleisin syy kiusaamiseen on se, että kiusaajalla on paha olla. Hän haluaa, että muillakin on paha olla.

Kiusaaja ei välitä säännöistä eikä siitä, että aiheuttaa toiselle pahaa oloa.

Syitä on monia muitakin, ja aina kiusaaja ei itsekään tiedä, miksi kiusaa.

Voit käydä lukemassa jutun kiusaamisesta Leija-lehdestä (issuu.com)

Kiusaaminen

Moi. Mua kiusataan koulussa. Tovottavasti kiusaaminen ei jatku lukiossa. Mutta isona tyttönä osaan antaa takas.

Vastaa:

Oletko puhunut kiusaamisesta aikuisen kanssa? Kiusaaminen on aina väärin ja siitä on tärkeää kertoa aikuisille. Kiusaamisesta voi kertoa esimerkiksi opettajalle tai omalle vanhemmalle. Aikuiset auttavat lopettamaan kiusaamisen.

Tsemppiä!

Kiusaaminen

Miksi tämän päivän koululaiset mollaavat, haukkuvat ja kiusaavat toisiaan kaikin tavoin? Minä olen näin jälkeenpäin yrittänyt ymmärtää itseäni, että kiusaaminen nyt vain kuului kouluaikaan, mutta minun mielestäni sellaista ei kuitenkaan kenenkään tarvitse sietää. Tulee vaan mieleen, että mitä ne kiusaajat oikein ajattelivat kiusatessaan.

Vastaus:
Toisten lasten kiusaamiseen on monia syitä. Voi olla esimerkiksi, että kiusaajalla on omia ongelmia, joita hän purkaa muihin. Luultavasti moni kiusaaja ei tajua, kuinka paljon haittaa kiusaaminen aiheuttaa.

Olet oikeassa, kenenkään ei tarvitse sietää kiusaamista. Se on aina väärin ja siihen täytyy puuttua mahdollisimman nopeasti.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.