Ensimmäinen kerta

Mitä kannattaa ottaa huomioon ensimmäisellä kerralla?

Vastaus

Tarkoitatko ensimmäistä kertaa seksiä kumppanin kanssa?

Seksi voi olla monenlaisia asioita. Se voi olla esimerkiksi suutelua ja vartalon eri kohtien hyväilyä. Seksi voi olla myös yhdyntää.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa harrastaa seksiä. Jokainen seksikokemus on omanlaisensa. Ihmiset nauttivat erilaisista asioista ja jokainen ihminen kokee seksin omalla tavallaan.

Ensimmäisellä kerralla on tärkeintä huomioida omat ja kumppanin tunteet.

Seksiä tai yhdyntää kannattaa kokeilla silloin, kun molemmat ovat siihen valmiita. Itseään tai kumppania ei saa painostaa tai pakottaa seksiin.

Ensimmäisestä kerrasta kannattaa jutella etukäteen kumppanin kanssa. Kumppanin kanssa voi jutella esimerkiksi siitä, millaisia tunteita ja toiveita ensimmäiseen kertaan liittyy.

Myös seksin aikana voi jutella, kysyä ja kertoa tunteista. Seksin voi myös aina lopettaa kesken, jos se ei tunnu hyvältä.

Jos kokeilee yhdyntää, pitää muistaa ehkäisy. Kondomi suojaa raskaudelta ja sukupuolitaudeilta.

Lue myös: Seksi tuottaa nautintoa