Mikä minua vaivaa?

Minä olen 13 vuotta vanha poika ja haluaisin pölliä tyttöjä peräpäähän minun pippelillä. Minä minua vaivaa? Pelkään olevani hullu.

Vastaus:

Sinulla on haluja ja fantasioita, kuten kaikilla ihmisillä. Fantasiat eivät ole hyviä tai pahoja, ne ovat mielikuvitusta, osa aivojen toimintaa.

Omassa mielikuvituksessa voi tehdä mitä vain, se ei ole vaarallista.

Fantasioiden avulla aivot purkavat voimakkaita tunnekokemuksia. Fantasiat voivat liittyä esimerkiksi jännittämiseen tai pelkäämiseen.

Jännittääkö sinua kovasti tyttöjen seurassa? Pelottaako sinua, mitä tytöt sinusta ajattelevat?

Joskus voi käydä niin, että pelästyy omia fantasioitaan. Silloin alkaa vahtia mielikuvitustaan ja fantasiat alkavat toistua hallitsemattomasti.

Voi auttaa, jos ajattelee, että fantasiat ovat vain mielikuvitusta, niistä ei ole haittaa kenellekään.

Jos fantasiat vaivaavat sinua kovasti, kannattaa jutella asiasta jonkun aikuisen kanssa. Esimerkiksi koulukuraattori tai oman koulun terveydenhoitaja voivat auttaa.

Myös Nuorten netistä voisi olla apua. Pääset Nuorten nettiin tästä linkistä (www.nuortennetti.fi)

Mikä minua vaivaa?

Haluaisin harrastaa sellaista seksiä, että makaisin toisen ihmisen päällä niin, että emme olisi riisuneet vaatteita pois ja hieroisin penistä häntä vasten kunnes laukeaisin ja että toinenkin olisi mies joka myös hieroisi penistä vaatteiden läpi minua vasten kunnes laukeaisi. Mikä minua vaivaa? Olen lukenut, että tällainen on seksuaalisesti poikkeavaa ja että näin tekevät ovat jääneet henkisesti lapsen tasolle. Minä kuitenkin olen aikuinen 38-vuotias henkilö.

Vastaus:

Kuvailemasi seksi on hyväilyseksiä eli pettingiä. Hyväilyseksiä voi tehdä ilman vaatteita tai vaatteet päällä. Hyväilyseksin tarkoitus on kiihottuminen ja läheisyyden kokeminen. Se ei ole poikkeavaa tai outoa. Sinussa ei ole mitään vikaa.