Edunvalvonta

Voit tarvita edunvalvojan, jos sinun on vaikea hoitaa itse raha-asioitasi.

Edunvalvoja auttaa hoitamaan raha-asioita ja omaisuutta. Edunvalvojan tehtävä on valvoa, että rahasi riittävät perustarpeisiin, kuten asuntoon, ruokaan 
ja lääkkeisiin.

Joskus puhutaan laajennetusta edunvalvonnasta. Se tarkoittaa, että henkilö saa edunvalvojan myös ns. henkilöön liittyvien asioiden 
hoitoa varten. Tällainen asia voi olla esimerkiksi laitoksesta poismuutto, jos muuttaja tarvitsee apua asumisen järjestämisessä.

Yksi vaihtoehto on hakea edunvalvoja vain yhtä asiaa varten. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi se, kun henkilö saa perintöä.

Kaikilla kehitysvammaisilla henkilöillä ei ole edunvalvojaa.
Laki ei edellytä, että 
kehitysvammaisella on edunvalvoja.

Rahat on tarkoitettu 
päämiehen hyväksi

Henkilöä, jolla on edunvalvoja, sanotaan päämieheksi.

Lain mukaan päämiehen kuuluu saada kohtuullisesti käyttövaroja 
eli rahaa käytettäväksi. Päämiehen varat on tarkoitettu hänen hyväkseen ja hänen elämänlaatunsa parantamiseksi. Jos henkilöllä siis on varaa, hän voi käyttää rahojaan vaikka lomamatkaan.

Jos saat mielestäsi 
liian vähän käyttövaroja, ota yhteyttä edunvalvojaasi ja kerro asiasta hänelle.

Raha-asioissa edunvalvojan pitää ottaa huomioon päämiehen tarpeet ja toiveet. Edunvalvoja ei päätä päämiehen henkilökohtaisista asioista, kuten harrastuksista.

Usein edunvalvojana toimii oma vanhempi tai sukulainen.
Edunvalvojaksi voidaan määrätä myös yleinen edunvalvoja.
Joskus on mahdollista vaihtaa edunvalvoja.

Teksti: Laura Kotila ja Jaana Teräväinen

Juttu on julkaistu Leijassa 2/2014.
Juttua varten on haastateltu 
Tukiliiton lakimiestä Tanja Salismaa.