Kuva: Liisa Huima

Kumppanuus

Lähde mukaan kumppaniksi kehittämään vammaisten ihmisten asumista. Etsimme kiinnostuneita yhteisöjä ja ihmisiä, jotka kokevat asumisen laadun ja yhdenvertaisuuden asiakseen. Yhdessä edistämme yhdenvertaisuutta asumisessa. Myös vammaisilla ihmisillä on oikeus valita missä ja kenen kanssa asua, sekä oikeus tehdä muita omaa elämää koskevia päätöksiä ja valintoja. Kaikilla on oikeus omaan kotiin.

Toteutuakseen oikeudet vaativat konkreettisia tekoja. Teoilla tuetaan vammaisten ihmisten mahdollisuuksia saada tukea asumiseensa tavallisissa asumisympäristöissä ja päättää asumiseensa liittyvistä asioista muiden ihmisten tavoin. Kumppanuus on sitoutumista tekoihin, joilla kehitetään vammaisten ihmisten hyvää asumista.

Osaamista yhdenvertaiseen asumiseen

Asumisen kehittämiseen sitoutuvat ihmiset ja yhteisöt vahvistavat yhdessä hyvään asumiseen liittyvää osaamista. Yhteistä kehittämistoimintaa ja sen arviointia tukevat Asumisen laatukriteerit (PDF) sekä sanasto.

Asumisen teoista ja niihin liittyvistä kokemuksista muodostuu hyvän asumisen osaamispankki. Jaettua osaamista kartuttavia asumisen tekoja voit seurata ja ehdottaa Tekoja-sivulla.

Hyvä asuminen tarvitsee tekijöitä

Tarvitsemme sinua hyvän asumisen kumppaniksi. Asumisen kumppanit ovat vammaisten ihmisten asumisen kehittämisestä kiinnostuneita yhteisöjä ja ihmisiä. Kumppaneita ovat vammaiset ihmiset, heidän läheisensä, asumisen tuen työntekijät sekä kaikki yhdenvertaisesta asumisesta kiinnostuneet henkilöt. Yksityishenkilöiden lisäksi kumppanuuteen liittyneet ovat asumisen ja/tai siihen liittyvän tuen järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvia maakuntia, kuntia, palveluntuottajia ja muita organisaatioita sekä päättäjiä.

Yhdessä kehitämme yhdenvertaista ja hyvää asumista.

Liity hyvän asumisen tekijäjoukkoon.

 

Ilmoittaudu asumisen kumppaniksi täällä!

 

Sivu 4 / 4

Kumppanuudessa mukana

34 yhteisöä

12 henkilöä

(yksityishenkilöiden nimiä ei julkaista)

Asumisen kumppanit ja tekijät

  • Kehitysvammaliitto ry
  • Sosiaali- ja terveysministeriö
  • THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • Ympäristöministeriö