Kehitysvamma ja lapsen hankkiminen
Meillä molemmilla on kehitysvamma. Mulla on lievä älyllinen kehitysvamma ja epilepsia ja poikaystävälläni on vain kehitysvamma.
Jos me saamme lapsen, niin onko mahdollista, että hänestä tulee terve?
Vai voiko lapsella olla kehitysvamma?
Vastaus
Hei
En valitettavasti voi arvioida teidän tilannetta, mutta voin vastata yleisesti:
Kehitysvamma voi periytyä vanhemmalta lapselle, mutta se ei aina periydy.
Jos vanhemmalla on kehitysvamma, lapsella ei siis välttämättä ole kehitysvammaa. Mutta lapsella voi olla kehitysvamma, jos vanhemmalla on.
Myös epilepsia voi periytyä vanhemmalta lapselle, mutta se ei välttämättä periydy.
Eli jos vanhemmalla on epilepsia, myös lapsella voi olla epilepsia. Lapsella ei kuitenkaan aina ole epilapsiaa, vaikka vanhemmalla on.
Jos haaveilette lapsesta, suosittelen varaamaan ajan esimerkiksi perhesuunnitteluneuvontaan. Ajan voi varata omasta terveyskeskuksesta.
Lue myös: Vauvahaaveita