Koronakuolemat Suomessa

Miksiköhän Suomessa on kuollut melko vähän ihmisiä koronan vuoksi?

Minun mielestäni vaikka Ruotsissa on kuollut enemmän ihmisiä kuin Suomessa, kun kuolleiden määrää vertaa asukkaiden lukumäärään?

Onhan se hyvä juttu, ettei kuolleita ole niin paljon, mutta eikö siellä Ruotsissa osata tehdä asioita oikein, ettei ihmisiä kuolisi siihen tautiin?

Vastaus:

Olet oikeassa. Suomessa on kuollut Ruotsia vähemmän ihmisiä koronavirukseen.

Eri maat ovat toimineet eri tavoin koronatilanteessa.

Suomessa on ollut tiukemmat rajoitustoimet kuin Ruotsissa.

Rajoitustoimilla on vähennetty ihmisten välisiä tapaamisia. Kun tapaamiset ovat vähentyneet, koronavirus on levinnyt hitaammin. Kun koronavirus leviää hitaasti, terveydenhoito pystyy hoitamaan kaikki potilaat hyvin.

Ruotsissa rajoitustoimia on ollut selvästi vähemmän. Siksi koronavirus on levinnyt Ruotsissa nopeasti.

Ruotsissa on ajateltu, että kun ihmiset sairastavat koronavirustaudin, heille kehittyy tautiin vastustuskyky eli he eivät voi sairastua siihen uudelleen. Kun suurin osa ruotsalaisista on sairastanut koronavirustaudin, se ei enää leviä Ruotsissa.

Vielä ei tiedetä, miten tautitilanne Suomessa ja Ruotsissa kehittyy.

Tällä hetkellä tautitilanne on Suomessa hyvin hallinnassa. Siksi Suomen hallitus on päättänyt purkaa rajoitustoimia vähän kerrallaan.

Jos tilanne herättää huolta tai haluat jutella koronan vaikutuksista omaan elämääsi, soita Kehitysvammaliiton tukipuhelimeen: 09 348 09 348.

Puheluun vastaa Kehitysvammaliiton työntekijä.

Puhelin on avoinna arkipäivisin (maanantai-perjantai) kello 12-16.

Lue lisää koronaviruksesta