Uusia tuulia ja askelia

Hei rakkaat blogin ystävät

Siinä on vierähtännyt hetki, kun viimeksi kirjoitin teille. Mulla on ollut monivivahteinen vuosi. On tullut paljon uutta. Olen päässyt enemmän ja enemmän vaikuttamisen pariin.

Esimerkiksi tänä vuonna minut valittiin Väylä ry:n hallituksen varapuheenjohtaksi. Olen myös päässyt Vernerin hallitukseen.

Olen myös Vamlasin nuorissa vaikuttajissa mukana. Tietysti myös Kehitysvammaliiton Palkkaamon kokemusasiantuntijana ja vaikuttajana. Kohta olen varmaan myös vammaisaktivisti.

Mä olen erittäinen onnellinen siitä, missä asemassa olen tällä hetkellä.

Olen niin kiitollinen Kehitysvammaliitolle, kun he palkkasivat mut vuoden määräaikaiseksi työntekijäksi lokakuussa 2018. Vaikka työt päättyivätkin vuonna 2019.

En koskaan lopettanut tätä työtä, vaan loin itselle uuden uran ja samalla uudenlaisen identiteetin.

Tämä on ollut välillä haastavaa. Olen miettinyt, olenko ollut tarpeeksi vakuuttava. Ja joskus on kysytty, olenko käynyt mitään koulutusta esimerkiksi vaikuttamiseen tai kokemusasiantuntijaksi.

En ole. Kaikkeen ei tarvitse koulutusta. Riittää että kertoo omista kokemuksistaan niin kuin itsekin olen tehnyt. Ja että uskaltaa olla avoin, rehellinen ja realistinen. Kaikki ei tapahdu heti, eikä tarvitsekaan. Pienin askelin.

Haluan kiittää kaikkia niitä hankkeita, joissa olen saanut olla mukana. Jotka uskoivat ja rohkaisivat minua.

Ihanaa syksyä ja tulevaa halloweenia.

Rakkain terveisin Karoliina

Kommentit

Kirjoittanut Sanna Tuisku-Lehto
4.11.2021 klo 21:47
Ihania uutisia Karoliina. Onnittelut uusista vastuutehtävistä ja urasta vaikuttamistoiminnassa!
Kirjoittanut Antti Teittinen
6.11.2021 klo 13:20
Hei, sinähän olet jo vammaisaktivisti!!!

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.