35 vuotta ja luotan tulevaan
Täytin 35 vuotta.
Tänä vuonna vietin syntymäpäivää rauhallisesti. Ja juuri sellaisesta juhlimisesta minä tykkäänkin.
Menimme syömään ravintolaan puolisoni ja hänen vanhempiensa kanssa. Se oli lämmin ja hyvä hetki. Ei tarvittu mitään suurta, yhdessäolo riitti.
Yksi päivän parhaista hetkistä oli aamu. Kun heräsin, menin Facebookiin katsomaan viestejä. Tuli hyvä mieli siitä, kuinka moni oli muistanut minua. Tällaisina hetkinä huomaa, että ihmiset välittävät.
Olen huomannut, että vuosien aikana olen aikuistunut paljon.
25-vuotiaana katsoin elämää eri tavalla kuin nyt. Nykyään ymmärrän enemmän itseäni ja maailmaa ympärilläni. Elämä on opettanut paljon.
Yksi tärkeimmistä asioista on se, etten ole menettänyt toivoa. Välillä tuntuu siltä, että ympärillä on paljon pimeyttä. Uskon silti siihen, että jotain hyvää tulee vielä tapahtumaan.
Minulle tärkeä voimabiisi on Kuuma-yhtyeen kappale ”Luotan tulevaan”. Se kuvaa hyvin sitä tunnetta, joka minulla nykyään on. Luotan siihen, että tulevaisuudessa on iloa, rauhaa ja hienoja hetkiä.
Olen erityisen ylpeä siitä, että saan olla mukana Me Itse -yhdistyksen toiminnassa. Olen saanut olla mukana johtoryhmässä. Se on ollut minulle tärkeä kokemus.
Lisäksi saan tehdä blogia Verneriin ja olla mukana Kehitysvammaliiton toiminnassa. Minulle merkitsee paljon, että saan käyttää omaa ääntäni ja kertoa omista kokemuksistani.
Suurin asia näin 35-vuotiaana on se, että uskon enemmän itseeni.
Ajattelen nykyään useammin, että minä osaan. Tämä tunne ei ole tullut hetkessä. Se on tullut vähitellen kokemusten kautta. Mutta nyt tuntuu hyvältä sanoa se ääneen.
Ja vaikka joskus elämä tuntuu raskaalta, haluan edelleen katsoa eteenpäin.
Luotan tulevaan.