Mun tarina peliriippuvuudesta ja velkaantumisesta
Tämä on henkilökohtaisin teksti, jonka olen kirjoittanut. Haluan kertoa teille mun peliriippuvuudesta ja velkaantumisesta, koska uskon, että en ole yksin tämän asian kanssa.
Miten kaikki alkoi?
Huomasin ensimmäisen kerran vuonna 2008, että mun pelaaminen ei ole hallinnassa. En ollut ennen sitä pelannut ollenkaan, mutta aloin seurustella ihmisen kanssa, joka pelasi. Menin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa peliautomaatille ja jäin heti koukkuun.
Alussa kielsin ongelman. Sanoin itselleni monta kertaa, että pystyn lopettamaan milloin vain.
Todellisuudessa pelaaminen vain paheni koko ajan. En edes huomannut, kuinka nopeasti se lähti käsistä.
Yksinäisyys oli iso syy pelaamiseen. Pelaaminen oli tapa täyttää tyhjyyttä.
Pelasin pelisaleissa ja netissä. En kertonut pelaamisesta kenellekään. Häpesin ja pelkäsin.
Velkakierre
Velkakierre alkoi yhdestä päätöksestä.
Kaverilla oli synttärit tulossa, eikä mulla ollut rahaa lahjaan. Otin pikavipin. Ajattelin, että maksan sen nopeasti takaisin. Mutta niin ei käynyt.
Otin lisää lainaa.
Kun ensimmäiset laskut tulivat, iski paniikki. En pystynyt maksamaan niitä. Otin lisää lainaa, jolla maksoin vanhoja lainoja pois. Siitä alkoi kierre, josta en päässyt irti.
Pahimmillaan uskoin, että voin voittaa pelaamalla rahat takaisin.
Velat kasvoivat lopulta 30 000 euroon.
Lopulta en enää edes avannut laskuja. Masennuin pahasti. Aloin juoda alkoholia ja vointini romahti.
Oli päiviä, jolloin ei ollut rahaa edes ruokaan. Silloin ymmärsin, että asiat olivat menneet liian pitkälle.
Vaikutukset ihmissuhteisiin
Pelaaminen ja velat vaikuttivat kaikkeen, myös ihmissuhteisiin.
Jouduin pyytämään rahaa muilta, vaikka halusin pärjätä itse. Se söi itsetuntoa.
Kun vanhemmat saivat tietää pelaamisesta, se oli elämäni vaikeimpia hetkiä. He löysivät kaikki laskut ja karhukirjeet. Se oli heille järkytys.
Äiti ja isä olivat pettyneitä. Ymmärrän sen täysin. Olin itsekin pettynyt itseeni. Mutta silti he suhtautuivat rauhallisesti.
Isä sanoi mulle: ”Sä oot silti meidän tytär, tapahtui mitä tahansa.”
Parisuhteessa tilanne oli vaikeampi. Kun kerroin velkaantumisesta, se oli kumppanille shokki. Alussa tuli riitoja. Se, että olin salannut asioita, satutti.
Läheiset kuuntelivat, mutta eivät oikein osanneet auttaa. Heillä ei ollut kokemusta tällaisesta.
Apu ja toipuminen
Olen kuitenkin saanut apua.
Olen käynyt Peluurin palveluissa ja Pelipoikki-ohjelmassa. Kävin myös terapiassa, joka auttoi paljon.
Sain diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, mikä auttoi ymmärtämään itseäni paremmin.
Mulla on nyt myös edunvalvoja ja vapaaehtoinen luottokielto. Ne estävät lisävelkaantumisen.
Velat ovat edelleen olemassa. Tavoitteena on päästä velkajärjestelyyn.
Mikä auttaa nyt?
Mua auttaa se, että pidän arjen aktiivisena. Harrastukset ja tekeminen vähentävät peliajatuksia.
Arjessa rahaa on käytössä vain tietty määrä. Sillä pitää pärjätä. Se on opettanut uuden tavan elää.
Yksi konkreettinen keino on ollut nostaa rahat käteiseksi, jotta en pääse pelaamaan netissä.
Vaikeita päiviä on edelleen. Pelihimo ei ole täysin poissa. Mutta nyt mulla on tavoite. Haluan lopettaa pelaamisen kokonaan.
Haluan elämän, jossa:
- mulla riittää rahaa ruokaan
- ei ole riitoja rahasta
- ei tarvitse salailla mitään
- voin olla rauhassa itseni kanssa.
Haluan tasapainoisen elämän.
Viestini sinulle
Haluan sanoa sinulle:
Vaikka kaikki tuntuisi nyt raskaalta ja toivottomalta, älä luovuta. Aina on olemassa tie eteenpäin, vaikka sitä ei juuri nyt näkisi.
Avun pyytäminen on vaikeaa, mutta se kannattaa. Kaikki eivät saa apua heti. Silti apua on olemassa.
Jos minä voin selvitä tästä, niin sinäkin voit.
Peliriippuvuus on sairaus. Se kehittyy salakavalasti, mutta siitä voi toipua.
Älä jää yksin.
Aina on toivoa.