Tuleva syksy jännittää
Töihin paluu lähestyy. Vaikka olen kokenut tämän monta kertaa aiemmin, ensimmäinen työpäivä jännittää joka vuosi.
Jännitys ei johdu siitä, etten pitäisi työstäni. Päinvastoin. Pidän työstäni ja viihdyn siinä. Nautin erityisesti rauhallisista aamuista, jolloin saan aloittaa päivän omaan tahtiin. Tykkään tehdä työni itsenäisesti ja keskittyä siihen ilman jatkuvaa hälinää.
Eniten mietin sitä hetkeä, kun avaan työpaikan oven. Millainen ilmapiiri siellä on? Miten ihmiset tervehtivät toisiaan?
Huomaan helposti ihmisten ilmeistä ja tunnelmasta, onko päivä alkamassa rennosti vai kiireisesti. Havainnoin ympäristöä tarkasti ja ilmapiiri vaikuttaa paljon myös omaan olooni.
Viime työkaudella muutokset kuormittivat. Ohjaajat vaihtuivat, ohjeet vaihtelivat ja välillä tein paljon töitä yksin.
Uskon, että minuun luotetaan, koska saan tehdä työni itsenäisesti. Se sopii minulle hyvin. Silti joskus olisi mukava kuulla pieni kiitos tai nähdä, että oma työ huomataan. Silloin tällöin sanottu ”kiitos” voi tuntua yllättävän tärkeältä.
Tiedän myös, mitä toivon ensimmäiseltä työpäivältä. Toivon, ettei heti olisi paljon töitä tai liikaa hössötystä. En kaipaa pitkiä keskusteluja lomasta. Toivon rauhallista alkua, jossa pääsen vähitellen takaisin työrytmiin.
Onneksi tiedän kokemuksesta yhden tärkeän asian: jännitys helpottaa aina.
Kun ensimmäinen työpäivä on ohi ja lähden kotiin, olen yleensä helpottunut. Silloin voin ajatella: ”Ensimmäinen päivä on takana. Tästä arki alkaa taas sujua.”
Ehkä juuri tämä ajatus auttaa myös tänä vuonna. Vaikka ensimmäinen aamu jännittää, päivän lopussa olen taas kotona. Silloin olen myös yhden uuden alun verran vahvempi.