Valtteri: Vuosi puhtaus- ja kiinteistöalan opintoja

Opiskelen puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkintoa. Opinnot ovat nyt puolivälissä ja niitä on enää vuosi jäljellä.
Kulunut opiskeluvuosi kiinteistöalan opinnoissa on ollut minulle opettavainen. Olen saanut lisää kokemusta kiinteistöjen hoidosta, ylläpidosta ja alan työtehtävistä.
Opintojen aikana olen harjoitellut muun muassa kiinteistöjen siisteyteen, turvallisuuteen ja huoltoon liittyviä asioita. Olen harjoitellut myös asiakaspalvelua.

Vuoden aikana olen oppinut toimimaan paremmin osana työyhteisöä. Käytännön tehtävät ovat auttaneet minua ymmärtämään, kuinka tärkeää vastuullisuus, yhteistyö ja oma-aloitteisuus ovat kiinteistöalalla.
Olen myös saanut lisää varmuutta työskentelyyn erilaisissa tilanteissa.
Opiskelu ei ole aina ollut helppoa, mutta olen yrittänyt jatkaa eteenpäin. Olen saanut tukea ja ohjausta silloin, kun olen sitä tarvinnut. Se on on auttanut jaksamaan ja etenemään opinnoissa.
Tähän asti opiskelut ovat sujuneet kokonaisuudessaan hyvin. Olen tyytyväinen siihen, mitä olen oppinut vuoden aikana.
Tulevalta vuodelta toivon lisää käytännön kokemusta, uusia taitoja ja mahdollisuuksia kehittää itseäni edelleen kiinteistöalan ammattilaisena.
Kirjoittaja: Valtteri Knuutinen