Joulun perinteet

Joulu on vanha juhla ja sitä vietetään monissa eri maissa. Jouluun liittyy eri maissa erilaisia perinteitä eli vanhoja tapoja.

Tällä sivulla voit tutustua suomalaisen joulun perinteisiin.

Joulun juhlapäivät

kynttila

Jouluna on tapana polttaa kynttilöitä.

Adventti tarkoittaa joulun odotusaikaa eli neljää viikkoa ennen joulua. Adventtisunnuntaisin kodeissa sytytetään kynttilöitä.

Jouluaatto on 24. joulukuuta. Jouluaattona syödään esimerkiksi jouluateria ja avataan joululahjat.

Joulupäivä on 25. joulukuuta. Kristityille ihmisille joulupäivä on Jeesuksen syntymän juhlapäivä.

Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä on 26. joulukuuta. Tapaninpäivä on perinteisesti ollut hevosten ja hevosmiesten päivä. Tapaninpäivänä on ollut tapana käydä hevosajelulla.

Joululaulut

Jouluna esitetään ja kuunnellaan joululauluja. Perinteisiä joululauluja ovat esimerkiksi

  • En etsi valtaa, loistoa
  • Enkeli taivaan
  • Joulupukki
  • Jouluyö, juhlayö
  • Tonttujen jouluyö.

Joulu on taas on vanha suomalainen kansanlaulu.

Sen sanat menevät näin:

Joulu on taas, joulu on taas,
kattilat täynnä puuroo.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen puuroo.

Joulu on taas, joulu on taas,
voi, kuinka meill´ on hauskaa!
Lapsilla on, lapsilla on
aamusta iltaan hauskaa.

Joulukoristeet

olkikoristeita

Joulukoristeita tehdään esimerkiksi oljista.

Perinteisiä joulukoristeita ovat esimerkiksi

  • joulukukat
  • kynttilät
  • omenat
  • tonttukoristeet
  • ulkosoihdut
  • kauralyhteet.

Aikaisemmin joulukoristeet tehtiin itse. Koristeita tehtiin esimerkiksi ruuista ja oljista eli viljakasvien korsista.

Oljista tehdään esimerkiksi tähtiä, enkeleitä ja himmeleitä. Himmeli on oljista tehty kruunu, joka roikkuu katosta.

Joulukuusi

Monessa kodissa on jouluna kuusi, joka koristellaan joulukoristeilla.

Alun perin suomalaiset koristelivat joulukuusen omenoilla, leivonnaisilla ja muilla pikkuherkuilla. Myöhemmin koristeet tehtiin itse paperista ja oljista.

Nykyisin joulukuusen koristeita ostetaan myös kaupoista.

Joulun värit

Nykyisin joulun tärkein väri on punainen.

Muita joulun värejä ovat esimerkiksi

  • harmaa
  • vihreä
  • kulta
  • hopea
  • valkoinen.

Joulupukki ja joulutontut

tonttukoriste

Tonttu on perinteinen joulun hahmo.

Joulupukki ja joulutontut ovat joulun hahmoja.

Joulupukki on iloinen ja vanha mies, joka jakaa jouluaattona lahjoja. Joulupukilla on pitkä valkoinen parta ja hän pukeutuu punaisiin vaatteisiin.

Tarinan mukaan joulupukki tekee joululahjat pajassaan Korvatunturilla. Joulutontut auttavat pukkia valmistamaan lahjat.

Joululahjat

Jouluna annetaan lahjoja sukulaisille ja ystäville.

Aikaisemmin joululahjat tehtiin itse. Nykyisin lahjoja ostetaan myös kaupoista.

Joulukortit

Suomalaiset lähettävät jouluna joulukortteja ystäville ja sukulaisille.

Perinteinen, paperinen joulukortti lähetetään postin kautta. Nykyisin suomalaiset lähettävät paljon myös sähköisiä joulukortteja.

Kynttilät

Jouluna on tapana polttaa kynttilöitä. Joulukuu on pimeä vuodenaika ja kynttilät tuovat valoa.

Joulusauna

Joulusauna on vanha suomalainen perinne. Joulusaunan yhteydessä on tapana vilvoitella pyörimällä lumihangessa.

Jouluruuat

joulutortut

Joulutorttu on joulun perinteinen jälkiruoka.

Jouluruuat ovat tärkeä osa suomalaista joulua. Jouluateria syödään yleensä jouluaattona ja joulupäivänä.

Perinteisiä jouluruokia ovat

  • kinkku ja kalkkuna
  • lanttulaatikko
  • perunalaatikko
  • porkkanalaatikko
  • lohi
  • riisipuuro
  • piparkakut
  • joulutortut.

Lue joulun ruokien ohjeita

Teksti: Jenni Sipilä, 2024
Kuvat: Istockphoto