Kehitysvammasta kertominen

Onko kehitysvammasta pakko kertoa parisuhteessa toiselle?

Olen ollut 6 vuotta parisuhteessa, enkä ole uskaltanut kertoa diagnoosistani. Tuntuu että mieluummin sitten vaikka eroan kuin kerron, jos pitäisi jostain syystä valita.

Joten en myöskään kaipaa mitään painostusta, että täytyisi kertoa.

Vastaus

Hei

Ei kehitysvammasta ole pakko kertoa parisuhteessa toiselle, mutta rohkaisen kertomaan.

Kehitysvamma on vain yksi ominaisuutesi muiden ominaisuuksien joukossa. Se kertoo vain vähän siitä, kuka tai millainen ihminen olet.

Kehitysvamma ei vaikuta siihen, miten tärkeä ja arvokas olet muille ihmisille.

Meillä kaikilla on omat piirteemme ja ominaisuutemme. Me kaikki tarvitsemme toistemme apua ja tukea monenlaisissa asioissa. Kukaan meistä ei pärjää yksin.

Uskon, että sinulle olisi helpottavaa, jos uskaltaisit kertoa kehitysvammastasi.

Mitä pelkäät, että tapahtuu, jos kerrot? Mitä hyvää voi tapahtua, jos kerrot?